16-vuotias Sami-Matti Trogen säväytti rallicrossin MM-sarjassa

Sami-Matti Trogen. Kuva: Jan Kåre Rafoss
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettava RX2-luokka jatkui viikonloppuna Kanadassa. 16-vuotias lohjalainen Sami Matti Trogen ajoi uransa kovimpaan tulokseen, kun tavoitteena ollut finaalipaikka toteutui ja sijoitus oli viides.

Lauantaina ajettiin kaksi alkuerää, joiden jälkeen Set Promotion –tiimiä edustava Trogen oli seitsemäntenä. Uudella autolla ajanut nuorukainen tuskaili vielä lähtöjen kanssa. Tästä kaikesta huolimatta pilke silmäkulmassa ja usko onnistumiseen huokui Trogenista aamusta iltaan ja lähdöstä toiseen.

– Ensimmäisessä lähdössä auto stumppasi viivaan, mutta vauhti oli ihan ok. Edellä olevalla kaverilla hajosi rengas, en päässyt ohi ja lopulta osuttiin sen verran yhteen, että alatukivarsi meni rikki. Toisessakin erässä minulla oli ongelmia lähdössä, mutta ratanopeus oli hyvällä tasolla, Trogen paketoi lauantain.

Aamu Kanadassa valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, eikä sateenuhkaa ollut. Sunnuntaista tulikin Trogenin vauhdikkaan uran yksi hienoimmista päivistä.

– Kolmannessa alkuerässä lähtö oli nyt ok ja muutokset auttoivat. Kiihdytyksessä oltiin niin tasoissa, että osuttiin kaikki yhteen, ja tietysti etupäähän tuli jotain häikkää. Auto ei kääntynyt kunnolla oikealle, mutta vasemmalle se oli koko ajan menossa. Onnistuin silti voittamaan startin. Viimeisessä erässä kaikki meni oikeastaan tosi hyvin, lisälenkkitaktiikka toimi ja nousin voittoon.

– Semifinaalissa sain taas vähän huonomman startin ja putosin neljänneksi. Menin heti lisälenkille ja sitten otin autosta sekä itsestäni kaiken irti. Kellotin semien nopeimman kierroksen ja nousin kolmanneksi eli pääsin finaaliin.

– Finaaliin mentäessä minulla oli tosi hyvä isku päälla ja panostin siihen että saisin hyvän startin. Se onnistui, mutta ahdasta oli. Osuin kahden kaverin auttamana betoniseinään, ja ratti meni vinoon. Sitten tultiin siihen shikaaniin, katsoin että siinä oli reikä mistä menen, mutta tila loppui kesken. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt nostaa jalkaa kaasulta. Viikonlopusta jäi hyvä fiilis, vaikka finaalin kolarointi vähän harmittaa. Lähtöihin pitää löytää tasaisuutta, mutta ratavauhtiin olen tyytyväinen. Tästä on kiva jatkaa kohti ensi viikonlopun kisoja, Trogen päättää.

Seuraavaksi Trogen kilpailee Suomessa, kun RX Academyn kauden neljäs osakilpailu ajetaan Jalasjärvellä 11. elokuuta. Lohjalainen on sarjassa toisena, kuuden pisteen päässä johtavasta puolalaisesta Oskar Leitgeberistä. Tavoitteena on napata kauden ensimmäinen voitto ja nousta kohti sarjan ykköspaikkaa. RX Academyssä ajetaan Jalasjärven jälkeen vielä Kouvolassa elokuun lopussa sekä sarjan huipennus Ruotsissa.

Lue myös nämä