Pajari päätti kauden 2024 komeaan WRC2-luokan mestaruuteen Japanin MM-rallissa reilu viikko sitten. Kilpailun jälkeen suomalaiskuski kuitenkin kertoi, ettei hän jatka yhteistyötä kartanlukija Enni Mälkösen kanssa.
Toyota julkisti Japanin MM-rallin jälkeen, että Pajari ajaa ensi vuonna täyden kauden rallin MM-sarjan pääluokassa Toyota GR Yaris Rally1 -autolla. Pajarin uudesta kartanlukijasta ei kuitenkaan tiedotettu kuskijulkistusten yhteydessä.
Tiistaiaamuna Pajari lopulta kertoi uuden kartanlukijansa nimen. Marko Salminen tekee paluun suomalaiskuljettajan rinnalle.
– Varsinainen työnteko alkaa nyt, kun tavoitteena on oppia ja saavuttaa hyviä tuloksia tulevaisuudessa. Olen iloinen voidessani kertoa, että Marko Salminen toimii kartanlukijanani, Pajari kertoi Instagram-julkaisussaan.
Pajari ja Salminen ovat yhdessä samassa autossa jo tulevana viikonloppuna Italiassa järjestettävässä Monza Rally Show’ssa. Italialaistiimi Scuderia Movisport paljasti itse asiassa jo maanantai-iltana julkaisemallaan kuvalla, että Pajari ja Salminen ajavat tallin väreissä olevalla Toyotan Rally2-autolla Monzan ikonisella moottoriradalla.
Salminen on Pajarille entuudestaan tuttu mies. Salminen luki Pajarille nuotteja vuosina 2020 ja 2021 rallin MM-sarjan JWRC-junioriluokassa, jonka mestaruuden he saavuttivat kaudella 2021.
Salmiselle, 46, on kertynyt MM-sarjassa 50 starttia. Viime vuodet hän on toiminut kartturina Toyotan haastajaohjelman japanilaiskuljettajille Yuki Yamamotolle ja Nao Otakelle. MM-sarjassa hän on istunut aiemmin myös muun muassa Takamoto Katsutan ja Teemu Sunisen kyydissä.
Salminen on sinänsä looginen valinta, sillä hän tuntee sekä Pajarin että Toyotan rallitiimin ja hänellä on hyvin kokemusta MM-sarjasta.