Rautio Motorsportia edustava Kauppinen saa tämän viikon Arctic Lapland -rallissa entistä kovemman vastuksen, kun Kuopiossa voittaneen Teemu Asunmaan lisäksi vastassa ovat muun muassa Esapekka Lappi sekä samassa tiimissä ajava Roope Korhonen.
Kalajokisen Rautio Motorsportin tiimi Tunturirallissa onkin puhtaasti laukaalainen, sillä myös Korhosen juuret juontavat keskisuomalaispitäjään.
– Testit sujuivat oikein hyvin – kokeilimme paljon erilaisia asioita ja saimme hyvän vauhdin päälle. Rovaniemellä tulee myös uusia juttuja, kuten renkaiden säästämisen huomioiminen, jos tiet menevät huonoon kuntoon, Kauppinen miettii.
Viime vuoden Suomen mestari Korhonen tekee paluun SM-sarjaan yhden osakilpailun ajaksi ja suuntaa Rovaniemen lumiränneihin Toyota Yaris Rally2 -autollaan taistelemaan poronsarvista. Korhosen kauden pääpaino on kansainvälisillä erikoiskokeilla, mutta ”Tunturi” toimii erinomaisena kenraaliharjoituksena Ruotsin MM-rallia varten.
Ajotauon jälkeen 26-vuotias Korhonen on ajanut testiä pariin otteeseen ja kertoo olevansa valmis taistelemaan kärkisijoista.
– Rovaniemellä reitti on aina hieno, ja tänä vuonna mukana on pari uuttakin erikoiskoetta. Lunta ei ole aivan niin paljon kuin edellisinä vuosina, mutta olosuhteet ovat varmasti talvirallille tyypilliset. Tavoitteena on hyvä tulos, jotta voimme lähteä Ruotsiin luottavaisella mielellä, Korhonen kertoo.
Korhonen pääsi testeissä kokeilemaan myös MM-sarjan uuden rengastoimittaja Hankookin talvirallirenkaita.
– Hankookin nastojen ulkonema on pienempi verrattuna SM-sarjan käytössä oleviin renkaisiin. Lumisissa olosuhteissa pito tuntui hieman heikommalta, mutta puhtaassa urassa rengas vaikutti hyvältä pidon suhteen, Korhonen analysoi.
Korhosen tavoin myös Tuukka Kauppinen nähdään Ruotsin MM-rallissa parin viikon päästä. Jos Rovaniemellä nuorukainen mielii kärkikahinoihin, niin Ruotsissa tavoitteet ovat maltillisemmat.
– Tämä on ehkä tuttu lause, mutta lähdemme Ruotsiin ennen kaikkea oppimaan. MM-sarjassa menestyminen perustuu kokemukseen, kun samoja erikoiskokeita ajetaan vuodesta toiseen. Toyota tuntuu sopivan käteen niin hyvin, että voimme varmasti kokeilla ajaa kovaa joillakin erikoiskokeilla, mutta päätavoitteena on ehjä suoritus ja arvokkaan kokemuksen kartuttaminen, Kauppinen linjaa.