Vielä viime viikolla Latvala hoiti Toyotan WRC-tallin päällikön hommia Monte Carlon MM-rallissa. Latvala palasi myöhään sunnuntaina Suomeen, ja heti seuraavana päivänä matka jatkui kohti Rovaniemeä.
Napapiirillä Latvala starttaa legendaariseen Tunturiralliin Toyota Celicallaan kartanlukija Janni Hussin kanssa. Latvala haluaisi viimeinkin päästä kisan maaliin ilman isompia ongelmia.
– Tämä on minulle vasta neljäs startti Tunturissa. Viime vuonna pääsimme ensimmäisen kerran maaliin. Jos nyt saisi ehjän kilpailun siten, että pääsisi kunnolla ajamaan näitä erikoiskokeita – se olisi yksi tavoite, Latvala kertoi.
Latvalalla oli toinenkin erityinen syy suunnata historic-luokituksen Toyotallaan Lappiin.
– Täällä on nyt kaksi legendaarista erikoiskoetta tullut mukaan eli Autiovaara ja Murtotunturi. Jos jossain on arktista seikkailua, niin sitä löytyy Murtotunturista.
– Katsoimme Jannin kanssa nuotituksessa, että siellä on pomppua, teknisiä osuuksia, tuulimyllyjä, sumua ja kovavauhtista tietä. Poroja ei ollut, mutta kaikkea muuta sieltä löytyy, Latvala listasi.
Latvalalle tärkeää on myös, se että hän pääsee hiomaan yhteistyötään Hussin kanssa Arctic Lapland -rallin aikana. Parivaljakko kilpailee tänä vuonna täyden kauden historic-rallin EM-sarjassa, jonka avausosakilpailu ajetaan maaliskuun puolivälissä Espanjassa.
Tunturirallin nuotitus käynnistyi jo tiistaina. Nuotitusjakso tarjosi heti alkuun haastetta Latvalalle, joka on ollut pitkään reissun päällä.
– Pakko myöntää, että sanoin Jannillekin, että nuotituksen ensimmäisellä erikoiskokeella mies tuntui olevan unessa. Ehkä se vaikuttaa, että ikää on tullut lisää, eikä näe enää niin hyvin pimeässä, Latvala naureskeli.
– Se varmaan vaikutti siihen, että nuotitus lähti hieman kankeasti liikkeelle. Mutta kyllä se siitä.
Rallin SM-sarjaan kuuluvassa Arctic Lapland -rallissa ajetaan kaikkiaan 13 erikoiskoetta perjantaina ja lauantaina.