Kauden avauskisassa Kuopiossa kärki SM1-luokassa oli kiistatta suppea. Lappi on vauhtimittari varmasti ihan jokaiselle kuljettajalle kuninkuusluokassa. Rovaniemellä Lapin kanssa samassa tiimissä kilpailevat Lauri Joona ja Niclas Grönholm.
Kolmikosta Lappi ja Joona ajavat tiimipisteistä Skoda Motorsport Suomelle. Joona on parhaimmillaan ollut SM-sarjassa pronssilla vuonna 2023. Tänäkin vuonna sastamalalaisen päätähtäin on MM-sarjan WRC2-luokassa, mutta Arctic Lapland -ralli toimii erinomaisensa valmistautumisena kohti helmikuussa ajettavaa Ruotsin MM-osakilpailua.
– Ajoimme Ruotsin MM-rallia varten uudella Hankook-rengasmerkillä testiä ja Arctic Lapland -ralli sopi hyvin testikilpailuksemme, joten päätimme lähteä mukaan. Ajamme Rovaniemellä kuitenkin Pirellillä, jotta olemme nastaulkonemien kanssa muiden kanssa samalla viivalla. Ja kun viivalla olemme, niin täysillä lähdemme voittoa tavoittelemaan. Kaikki toimi testeissä hienosti, Joona summaa.
– Kun EP tuli luokaamme mukaan, niin taso nousi kerrasta. Jos hänet napapiirillä voittaa, niin sitten ollaan aika korkealla myös Ruotsissa. On vain hyvä juttu, että saamme näin kovatasoisen etukäteiskisan ennen Ruotsia alle. Erinomaista valmistautumista MM-sarjaa varten.
Grönholm ajoi kauden avauskisassa Kuopiossa neljänneksi ja päätti samalla viime kauden lopun kolmen kisan keskeytysputkensa. Myös rallicrossin MM-sarjasta paremmin tunnettu Grönholm on mielissään Lapin tulosta mukaan SM-sarjaan.
– Luokkamme taso nousi rutkasti Kuopiosta. Siinä edessämme on nyt viisi autokuntaa, jotka ajavat todella kovaa. Jos kyydissä pysymme niin voi sanoa, että olemme onnistuneet erinomaisesti, Grönholm miettii.
– Lähdemme kuitenkin tekemään omaa parasta suoritustamme ja parantamaan Kuopiosta. SM-avaus ei ollut itseltäni hyvä suoritus. Jos pystyn hieman kiristämään vauhtiani ja tekemään tiettyjä asioita paremmin, niin kyllä se siitä.
Grönholmille kisa napapiirillä on jo varsin tuttu. Siinä mielessä lähtökohdat kärkeen ovat tasoittuneet.
– Testeissä Skodamme säädöt osoittautuivat näissä olosuhteissa parhaiksi ja toimiviksi. Auto osuu ihan hyvin käteeni. Ei edessä oleva ralli kauden helpoin kisa ole, mutta Arctic Lapland -rallissa ainakin tiedän, mihin olen lähdössä ja mitä on odotettavissa. Luottavaisin mielin siis matkaan, Grönholm toteaa.
Arctic Lapland -ralli starttaa perjantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy lauantaina seitsemällä pikataipaleella.