Mikkelsen ajoi tänä vuonna viisi MM-rallia Hyundain kolmannella Rally1-autolla, jossa hän jakoi vastuuta Esapekka Lapin ja Dani Sordon kanssa. Parhaat näyttönsä Mikkelsen antoi Puolan sorakisassa, jossa hän taisteli kärkisijoista päätöspäivänä tulleeseen rengasrikkoonsa saakka.
Mikkelsenin neljä muuta kisaa olivat asvalttiralleja, joissa hänen tuloksensa jäivät ohkaisiksi. Kauden alkupuolella Monte Carlon ja Kroatian osakilpailuissa hänellä ei ollut asiaa kärjen vauhtiin, kun taas kauden lopussa Keski-Euroopassa ja Japanissa hän ajoi ulos.
Hyundai ei ole vielä julkistanut lopullista miehistöään ensi vuodelle. Todennäköisenä vaihtoehtona pidetään sitä, että tallin kolmosautoon valitaan vain yksi kuljettaja. Lisäksi mahdollista saattaa olla, että talli voisi ajattaa neljättä autoa valikoiduissa kisoissa.
Siitä ei ole täyttä varmuutta, löytyykö Mikkelsenille paikkaa tästä yhtälöstä. Mutta kaikkiaan norjalaisen tilanne vaikuttaa hankalalta.
Lue myös: Rallikuljettaja liikuttui Thierry Neuvillen mestaruudesta – omasta tulevaisuudesta synkkä lausunto
Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul ei lupaile suoralta kädeltä hommia Mikkelsenille.
– Mitä tulee Andreaksen tulevaisuuteen, niin yleisesti ottaen hänellä on tulevaisuus MM-sarjassa. Haluan uskoa, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa meillä voisi vielä olla yhteistyötä. Mutta ensin täytyy antaa tilanteen rauhoittua ja tehdä päätökset, Abiteboul muotoili DirtFishin mukaan.
– Uskon, että tässä on jotain, mitä voimme rakentaa yhdessä. En tiedä vielä tarkalleen mitä, koska meidän täytyy ensin tehdä päätös. Mutta en olisi yllättynyt, jos näette hänet tulevaisuudessa jälleen sinisessä t-paidassa jossain muodossa, ranskalaispomo lisäsi.
Nyt Abiteboul haluaa tehdä kunnon tilannearvion päättyneestä kaudesta. Sen pohjalta tiimi voi tehdä ratkaisuja, kuka tai ketkä tulevat Hyundaille ajamaan maailmanmestari Thierry Neuvillen ja virolaistähti Ott Tänakin tallitovereiksi.
– Koko homma osa-aikaisista ja ei osa-aikaisista kuljettajista on asia, johon meidän täytyy tehdä selkeä linjaus ensi vuodeksi, Abiteboul tähdensi.