EK3: Tänak lennätti Hyundain huippuvauhtiin – Suninen nousi toiseksi

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kolmas erikoiskoe Meksikon MM-rallissa tarjosi huippuvauhtia, draamaa ja suomalaisonnistumisen.

Meksikon MM-rallin perjantaipäivä potkaistiin käyntiin 31,45 kilometrin mittaisella rykäisyllä. Rallin avanneen kahden yleisö-ek:n jälkeen peli oli luonnollisesti vielä täysin auki, mutta eroja alkoi syntyä El Chocolaten pätkällä.

Kovinta vauhtia piti Ott Tänak, joka oli pätkälle lähdettäessä kolmantena. Pohjat syntyivät 10,3 sekunnin erolla Sebastien Ogieriin.

– Yleisesti ottaen pätkä oli hyvä, muttei todellakaan erinomainen, Tänak kiteytti maalissa WRC All Livelle.

Ogier oli erinomaisessa vauhdissa, vaikka kaiku askelten olisi voinut olla hyvinkin erilainen. Pätkän puolivälin jälkeen Ogierin Toyotan etuosa kävi sisäkaarteessa olleessa kuopassa ja osui kiveen.

Myös toisella kokeneella kuljettajalla oli omat ongelmansa, kun Dani Sordo joutui pysähtymään pätkän varrelle. Sordon Hyundaihin iski tekninen vika. Kokeneeseen espanjalaiseen kohdistui isot odotukset hyvän lähtöpaikan johdosta.

Katso alta kooste Meksikon MM-rallin torstai-illan ja perjantaiaamun erikoiskokeista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,332261″ ap mute ]

 

Suomalaisten saralla nopeinta vauhtia piti jälleen Teemu Suninen, joka oli pätkän kolmanneksi nopein. Eroa Tänakiin tuli 10,5 sekuntia. Esapekka Lappi oli neljäs ja Kalle Rovanperä kuudes.

Rykäisyllään Suninen on rallissa toisena kolmen erikoiskokeen jälkeen.

– Minulla oli vaikeuksia eritoten lopussa rytmin ylläpitämisen kanssa. Kaikesta huolimatta pätkä sujui ihan ok, Suninen kertoo.

Juttua muokattu kello 18.31: Sordon pätkä ei jäänyt kesken, vaan hän pystyi ajamaan pätkän maaliin.

Meksikon MM-rallin tilanne EK3/24 jälkeen:
 1.  Ott Tänak         Hyundai 25.33,1  
 2.  Teemu Suninen     Ford      +10,6
 3.  Sebastien Ogier   Toyota    +10,9
 4.  Thierry Neuville  Hyundai   +17,2
 5.  Esapekka Lappi    Ford      +20,9
 6.  Kalle Rovanperä   Toyota    +24,9
 7.  Elfyn Evans       Toyota    +25,5
 8.  Gus Greensmith    Ford      +31,8
-------
xx. Dani Sordo         Hyundai +5.24,6
Meksikon MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa)
Torstai 12.3.

18.01 Testierikoiskoe: Llano Grande (5,51 km)
04.06 (pe) EK1: Street Stage GTO 1 (1,12 km)04.32 (pe) EK2: Street Stage GTO 2 (1,12 km)

Perjantai 13.3.

17.18 EK3: El Chocolate 1 (31,45 km)
18.16 EK4: Ortega 1 (17,24 km)
19.14 EK5: Las Minas 1 (13,69 km)
20.12 EK6: Parque Bicentenario (2,71 km)
21.52 Huoltotauko (40 min)
23.45 EK7: El Chocolate 2 (31,45 km)
00.43 (la) EK8: Ortega 2 (17,24 km)
01.41 (la) EK9: Las Minas 2 (13,69 km)
03.21 (la) EK10: SSS Autodromo 1 (2,33 km)
03.26 (la) EK11: SSS Autodromo 2 (2,33 km)
04.14 (la) EK12: Street Stage León (0,73 km)

Lauantai 14.3.

16.58 EK13: Guanajuatito 1 (24,96 km)
18.01 EK14: Alfaro 1 (16,99 km)
19.08 EK15: Derramadero 1 (21,78 km)
21.18 Huoltotauko (40 min)
22.56 EK16: Guanajuatito 2 (24,96 km)
23.59 EK17: Alfaro 2 (16,99 km)
01.08 (su) EK18: Derramadero 2 (21,78 km)
02.38 (su) EK19: SSS Autodromo 3 (2,33 km)
02.43 (su) EK20: SSS Autodromo 4 (2,33 km)
03.26 (su) EK21: Rock & Rally León (1,62 km)

Sunnuntai 15.3.

16.38 EK22: Otates (33,61 km)
17.56 EK23: San Diego (12,76 km)
19.18 EK24: El Brinco (9,64 km) *Power Stage

Lue myös nämä

  • Uusimmat