EK6: Korhonen repi lisää eroa, Asunmaa harmitteli – ”Ei vaan etene”

Roope Korhonen ylsi jälleen pohja-aikaan Lahden SM-rallissa kisan kuudennella erikoiskokeella.
Roope Korhonen
Roope Korhonen. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Korhonen peittosi Teemu Asunmaan 4,1 sekunnilla ja kasvatti kokonaistilanteessa johtoasemansa 7,1 sekuntiin. Perjantaina Asunmaa oli kaksikosta vauhdikkaampi, mutta lauantaina osat ovat kääntyneet.

– Ihan hyvin on mennyt. Meillä on parempi rengasvalinta kuin eilen. Tässä tuli vähän liippejä. Muutamassa hitaassa paikassa liukkaat paikat meinasivat yllättää, mutta ei mitään sen kummempaa. Tämä riittää, Korhonen summasi Moottoriurheilu.tv:n Youtube-lähetyksessä.

– Yhdessä paikassa mentiin pidemmälle kuin ajattelin, mutta ei mitään sen kummempaa. Kaikki on annettu, mutta ei vaan etene. Tuntui, että edellinen pätkä oli lähes täydellinen suoritus, mutta ei riittänyt läheskään, Asunmaa puolestaan harmitteli.

Kolmanneksi rallissa nousi Benjamin Korhola, joka tiputti Niclas Grönholmin nelostilalle. Kaksikon välillä on eroa kuitenkin vain kaksi sekuntia, joten kaikki on vielä auki pronssisijan osalta.

Karkkilalaiskonkari Juha Salo on kisassa viidentenä ennen Tommi Jylhää ja Jooa Iivaria. Salo johtaa SM5-luokkaa tuntuvalla erolla ennen Arttu Lähdeniemeä.

Ville Vatanen ja Henri Altomaa kamppailevat tiukasti SM2-luokan voitosta. Vatanen peittosi kilpakumppaninsa puolella sekunnilla Mieholan pätkällä. Luokan kokonaistuloksissa Vatasen johtoasema on nyt 6,8 sekuntia.

SM3-luokassa Leevi Lassila ja Tuukka Kauppinen käyvät odotetusti kamppailua ykköstilasta. Kuuden pätkän jälkeen Lassila johtaa 3,1 sekunnin turvin. Belgialainen Thomas Martens on luokassa kolmantena ennen Joni Korhosta.

Lahden SM-rallissa ajetaan lauantaina vielä kolme erikoiskoetta.

Lahden SM-ralli, tilanne EK6/9 jälkeen:

SijoitusKuljettajaTalliAika
1.Roope KorhonenToyota33.06,8
2.Teemu AsunmaaSkoda+7,1
3.Benjamin KorholaHyundai+43,4
4.Niclas GrönholmSkoda+45,4
5.Juha SaloToyota+1.29,6
6.Tommi JylhäSkoda+1.39,3
7.Jooa IivariSkoda+1.59,3
8.Ville VatanenRenault+2.18,8
9.Arttu LähdeniemiMitsubishi+2.24,2
9.Henri AaltomaaFord+2.25,6
11.Pekka Keski-KorsuFord+2.40,0
12.Rasmus TuominenMitsubishi+2.44,3
13.Leevi LassilaFord+3.11,1
14.Tuukka KauppinenFord+3.14,2

Lue myös nämä

  • Uusimmat