Esa Ruotsalainen jahtaa SM-titteliä – ”Helpolla ei sijoitukset meidän luokassa lohkea”

Esa Ruotsalainen. Kuva: Patrick Rupponen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan kuudes osakilpailu Enset SM-ralli koittaa Sastamalan ympäristössä lauantaina. Esa Ruotsalainen on tasaisen SM2-luokan yksi alkukauden voittajista ja nyt hän on luokan pistetaulukossa toisena.

Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen olivat kärkivauhdissa kaikissa talvikauden osakilpailuissa, mutta suorituskyky ei ole ollut aivan yhtä kovaa ja tasaista kesän kahdessa kisassa.

Saarijärveläinen on tehnyt kovasti töitä menestyksen eteen, ja Mitsubishi Lancer Evo9 -mallia on kehitetty kesätauon aikana. Tiimin ralliautoa huolletaan juuri parhaillaan viime viikonlopun intensiivisten testien jäljiltä.

– Viime perjantaina ajoimme auton kehitystestiä Kouvolassa. Sieltä suunnattiin lauantaiksi kohti Laitilaa, jossa osallistuimme junioreiden SM-rallin oheisluokkaan, Esa Ruotsalainen kertasi.

– Ajoimme kyseisen kilpailun aivan puhtaasti treenimielellä. Taisimme olla rallin nopein auto jokaisella erikoiskokeella, mutta kunnon vertailupohja SM-sarjan kilpakumppaneihin harmillisesti puuttui.

Kaiken pitäisi olla kunnossa ennen kuin rallikausi kääntyy loppusuoralle.

– Auto tuntuu nyt hyvältä, joten kärkeä lähdetään jälleen tavoittelemaan. Helpolla ei taaskaan sijoitukset meidän luokassa lohkea, se on varma juttu. Nyt täytyy saada vähän lepoakin ja sitä kautta hyvä keskittyminen viikonlopun kovaan koitokseen, Ruotsalainen päättää.

Enset SM-rallin nuotituspäivä on perjantaina ja kilpailun kahdeksan EK:ta ajetaan lauantaina.

SM-pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen:
1. Joonas Tokee      83
2. Esa Ruotsalainen  82
3. Ville Hautamäki   75
4. Henrik Pietarinen 68
5. Jarkko Nikara     37

Lue myös nämä