Esa Ruotsalainen jälleen luokkavoittoon Tunturissa – ”Komea alku saatiin sarjalle”

Esa Ruotsalainen
Esa Ruotsalainen. Kuva: Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Arctic Lapland Ralli eli kansan suussa Tunturirallina tunnettu kilpailu oli suosiollinen Esa Ruotsalaisen tiimille toisena vuonna peräkkäin. Rovaniemen ympäristössä ajettava kauden avauskilpailu on aina ollut Mitsubishi Lancer -kuljettajan suosikkiralli.

Ruotsalainen ajoi lauantai-iltana päättyneessä kilpailussa vakuuttavaan voittoon SM2-luokassa. Saarijärven UA:n kuljettaja onnistui johtamaan luokkaansa lähdöstä maaliin.

– Kisa oli tosi vaativa, eikä ongelmilta vältytty, vaikka tuloksellisesti se näyttikin menneen suunnitelmien mukaan. Alkupätkillä oli tiukkaa Ville Hautamäen kanssa, mutta ensimmäisen päivän pimeällä ajetulla pitkällä EK:lla sain repäistyä eroa, Ruotsalainen laski.

Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen johtivat avauspäivän jälkeen SM2-luokkaa 26,6 sekunnilla.

– Tavoitteena oli jatkaa toisena päivänä tarkkaa ajoa. EK7:lla vasen etuiskari hajosi, jonka vuoksi jouduin pudottamaan vauhtia. Huollossa saatiin kalusto kuntoon, eikä kahdella viimeisellä pikiksellä ollut ongelmia, ja voittomarginaali kasvoi yli minuuttiin.

– Komea alku saatiin sarjalle, aivan kuten viime vuonna. Tasaisen kovia tuloksia täytyy ajaa jatkossakin, jos sitä tavoitteena olevaa kirkkainta mitalia mielii saavuttaa, Ruotsalainen summasi.

Lue myös nämä