Hyvä kisa meni pipariksi sunnuntaina kisan päätöspäivänä, kun entinen formulakuski ajoi ulos tieltä aamun avauspätkällä. Kovalaisen Toyota GR Yaris Rally2 -auto päätyi aiemmin samassa kohdassa tieltä suistuneen Hyundai-kuski Ott Tänakin auton päälle.
Kovalainen joutui viime keväänä avosydänleikkaukseen aortan laajentuman takia, mutta on toipunut täysin ennalleen ja paloa myös ajamiseen on edelleen. Ensi kaudella yhtenä mahdollisuutena on jatkaa Japanin rallisarjassa.
– Asiaa ei ole vielä päätetty, mutta on mahdollista, että jatkan täällä samalla autolla ja samassa tiimissä, Kovalainen sanoi Japanin MM-rallin jälkeen.
– Haluaisin kuitenkin ajaa jotain myös Euroopassa. Se ei ehkä olisi Suomen rallisarja, jossa ajetaan vain soralla.
Kovalainen kokeili siipiään SM-sarjassa viime vuonna ja oli loppupisteissä kuudes. Luonnollisesti entisen ratakuskin suurin vahvuus on kuitenkin asvalttiralleissa. Rallin EM-sarjassa ajetaan iso määrä kisoja pikipinnalla, mutta Kovalainen on miettinyt myös toista vaihtoehtoa.
– Olisi hauskaa ajaa EM-sarjassa, mutta osallistuin Rally Legend -tapahtumaan Italiassa ja todella nautin paikallisista teistä. Italian asvalttisarja on tosi kova ja erittäin hieno sarja, Kovalainen suunnitteli.
– Meillä on ollut Suomen sponsorini Secto Automotiven (Suomen MM-rallin nimisponsori) kanssa alustavat keskustelut ensi vuodesta ja heillä on pientä kiinnostusta mennä myös Italiaan. Se on yksi vaihtoehto.
Rally Legend -tapahtumassa lokakuussa Kovalainen nautiskeli yhdessä Esapekka Lapin ex-kartturin Janne Fermin kanssa Citroen C3 WRC -auton ratissa. Italian asvalttisarjassa toki kilpailtaisiin Rally2-autolla.
– Citroen WRC oli todellinen raketti. Se on upea auto. Italiassa toki ajettaisiin Rally2-autolla, mutta katsotaan, mitä tapahtuu. Homma on vielä auki, Kovalainen summasi.
43-vuotias suomalaiskuljettaja on voittanut Japanin rallisarjan jo kahdesti vuosina 2022-23, joten siinä mielessä Euroopan pikataipaleet voisivat olla Kovalaiselle mieluisampi vaihtoehto.