Jari Huttuselle jälleen komea sulka hattuun – ”Tulos oli paras mahdollinen”

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: 2BRally
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sunnuntaina Virossa ajettu Lõuna-Eesti-ralli päättyi suomalaisittain voitokkaasti, kun Hyundai-kuljettaja Jari Huttunen nappasi rallista R5-luokan ykköstilan.

Viimeisellä erikoiskokeella kovan sekuntitaistelun itselleen kääntänyt Huttunen oli maalissa 3,3 sekuntia venäläistä tallitoveriaan Nikolai Grjazinia nopeampi. Luokkakolmoseksi ajoi Skoda-kuljettaja Eerik Pietarinen. Yleiskilpailussa Hyundai i20 R5 -autolla kilpaillut Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka sijoittuivat seitsemänneksi.

– Oli mukava päivä ja kohtuullisen hyvätasoinen kamppailu voitosta. Me ajoimme nousujohteisen kisan ja nyt tulos oli paras mahdollinen. Tiet olivat sellaisia kuin parin vuoden takaa muistinkin eli nopeita ja pinnaltaan liukkaita, niitä oli kiva ajaa, Huttunen kertoo.

Reilun vuoden tauon jälkeen soraralleihin palannut Huttunen aloitti kilpailun ajamalla luokassaan toiseksi nopeimman ajan. Hän jäi avauserikoiskokeella pohjat kellottaneesta Pietarisesta 2,6 sekuntia. R5-luokan kärki oli kilpailun ajan erittäin tasainen ja rallin puolivälissä Huttunen oli kolmantena vain 1,4 sekuntia kärkeen noussutta Grjazinia jäljessä.

Viidennellä erikoiskokeella Huttunen valahti hetkeksi luokan neljänneksi, mutta hyökkäys kohti kärkeä alkoi heti seuraavalla pätkällä, jossa hän nousi takaisin toiselle sijalle. Loppukiri jatkui seitsemännellä erikoiskokeella, jossa hän kellotti rallin ensimmäisen pohja-aikansa ja kavensi eron Grjaziniin vain 1,1 sekuntiin ennen viimeistä erikoiskoetta.

– Huomasimme päivän aikana, että vauhtimme oli aina parempaa, kun erikoiskokeet ajettiin toista kertaa, joten viimeisellä lenkillä oli iskun paikka. Ajoimme kaksi viimeistä erikoiskoetta täysillä, mutta kuitenkin ilman riskejä.

Rallin päätöserikoiskokeella Huttunen viimeisteli loppukirinsä komeimmalla mahdollisella tavalla napaten pohja-ajan ja nousten luokkavoittoon.

– Totta kai arvostan tätä voittoa, vaikka päivän päätavoite olikin valmistautuminen Viron MM-ralliin. Osoittihan tämä ainakin sen, että kyllä me ihan jyvällä olemme soralla ajamisessa, vaikka edellisestä sorarallista onkin aikaa vierähtänyt. Matkaan mahtui yksi ajovirhe, kun sammutin auton kakkospätkän lähdössä, siinä meni arviolta 4-5 sekuntia, Huttunen kertoo.

Kahden viikon kuluttua ajettavassa Viron MM-rallissa Huttunen ja Lukka kilpailevat puolalaisen 2BRallyn Hyundai i20 R5 -autolla.

– Tämä kisa toimi hyvänä valmistautumisena MM-ralliin ja tämän lisäksi ajamme vielä yhden testipäivän ennen sitä. Hyvillä mielin voi nyt valmistautua tulevaan.

Lue myös nämä