Jaro Kinnunen harmitteli väärää taktiikkaansa – ”Käytännössä voittomahkut menivät”

Jaro Kinnunen
Jaro Kinnunen. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan talvikausi ajettiin päätökseen Joensuun Itärallin haastavilla erikoiskokeilla lauantaina. Jaro Kinnunen oli hyvässä vauhdissa SM2-luokassa ja kovan kamppailun jälkeen Mitsubishi-kuljettaja pokkasi maalissa kolmannen sijan.

Kinnusen edelle ehtivät Ville Hautamäki ja Riku Tahko. Eroa luokkavoiton ottaneeseen Hautamäkeen kertyi 15,4 sekuntia.

Edellisen Mikkelin osakilpailun voiton jälkeen nyt saavutettu palkintopallin kolmas koroke ei täysin tyydyttänyt Kinnusta.

– Käytännössä voittomahkut menivät EK3:lla, joka oli rallin pisin pätkä. Päätin yrittää ajaa siellä rajummin vastoin omaa luontaista ajotyyliäni. Kello sitten kertoi, että se taktiikka ei toiminut, Kinnunen myönsi.

Itärallin kahden ensimmäisen erikoiskokeen ajan Kinnunen piti hallussaan niukkaa johtopaikkaa, mutta putosi sen jälkeen kolmanneksi.

Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikka kellottivat vielä pohja-ajat kahdelle viimeiselle pikataipaleelle, mutta kolmospätkällä menetettyä aikaa he eivät saaneet ajettua kiinni.

– Loppupätkät näyttivät, että sellainen keula edellä ajaminen toimii paremmin. Siihen olen tyytyväinen, että pystytään olemaan vauhdin puolesta uudessa luokassa kilpailukykyisiä. Tästä tähdätään hyvillä mielin kohti kesäkautta, Kinnunen päätti.

SM-sarja jatkuu Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta. Jaro Kinnunen jää odottamaan kesän ralleja SM-pistetaulukon viidennellä sijalla.

Lue myös nämä