Näkokulma: Juha Kankkunen 60 vuotta – neljän mestaruuden mies!

Juha Kankkunen Jyväskylän MM-rallissa vuonna 2010. Kuva: Wikipedia Commons
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Juha Kankkunen, rallilegenda, nelinkertainen maailmanmestari. Laukaan mies täytti tänään 2. huhtikuuta 60 vuotta. Onnittelut Kankulle! 

Allekirjoittanut on saanut kunnian aikoinaan vierailla Kankkusen omassa automuseossa. Se sattui tavallaan vahingossa, paikallisen palokunnan veteraanijärjestön kautta (johon en vielä itse onneksi kuulu:), mutta kokemus oli ikimuistoinen. Jo silloin kerroin, että mediaa edustan, mutta samalla lupasin, että yhtään kuvaa en ota tai ainakaan julkaise. Se sana on pitänyt tähän päivään asti.

Siinä museokierroksen lomassa sain ensimmäisen todellisen kosketuksen ihmiseen nimeltä Juha Kankkunen. Sain kuulla, miten auto poikineen oli tullut Mannilan talliin ja mitä tarinoita autojen taustalla oli. Sen verran paljastan kuitenkin, että joukossa oli sata vuotta vanha Ford, joka oli löytynyt Argentiinan rallista paikallisesta ladosta. Muistaakseni kuljetuskustannukset ylittävät muutaman kerran auton ostohinnan. 🙂

Meillä on Juhan kanssa yksi sukupolvi välissä. Itsekin jo reippaasti neljännellä vuosikymmenellä käyvänä ”koltiaisena” tajusin kuitenkin siellä Mannilan tiluksilla jotain merkittävää. Juha on pienestä pitäen halunnut olla jotain ja sen hän on tehnyt tinkimättömästi. Kankkusen esimerkki on mykistävä. Tahtotila, taitotaso, intohimo ja raudanluja ammattilaisuus.  Luulen, että juuri niistä elementeistä on nelinkertainen mestari rakennettu.

Samalla täytyy myöntää, että itse, oman ikäni vuoksi, en muista Kankkusen mestaruuksista kuin kaksi viimeistä todella nähneeni. Jälkimmäiset on pitänyt opiskella Youtuben kautta. Laukaassa kasvaneena olen kuitenkin kuullut tarinan jos toisenkin Juhasta, vaikka nuorempaan polveen kuulunkin. Jotkut tarinoista ovat varsin villejä paikallisesta ”Sarkasta”, mutta kaikissa on kuulunut Kankkusen rehellinen ote elämään.

Mies pienestä Laukaan Lankamaan kylästä tuli, näki ja voitti neljä rallin maailmanmestaruutta. Sellaista oli ralli parhaimmillaan ainakin minun muistaakseni. Tässä alla muutama ote Juhan upealta uralta:

 

 

 

Lue myös nämä