Rallin SM-sarjan kesäkausi jatkuu tulevana viikonloppuna kaksipäiväisellä osakilpailulla Lahdessa. Poikkeuksellisesti Historicin EM-rallisarjan Suomen osakilpailun yhteydessä ajettavassa SM-rallissa kotimaiset huippukuljettajat starttaavat reitille historic-autojen perään.
Juha Salon vierelle Skoda Fabia R5 Evoon kakkosohjaajaksi Lahdessa istuu Jarno Ottman, koska kilpailusiirroista aiheutuneiden päällekkäisyyksien takia Salon vakiokakkosohjaaja Mikko Markkula istuu samanaikaisesti Teemu Sunisen kyydissä Belgian MM-rallissa.
– Testit on ajettu ja kaikki palikat ovat kohdillaan, joten lähdetään vetämään vaan. Toivotaan, että saadaan ehjä hyvä kisa aikaiseksi turhia puristamatta, mutta niin kovaa kuin vain ikinä päästään. Jos mestaruuskamppailussa aiotaan mukana olla, niin kärkeen Lahdessa tähdätään niin kuin moni muukin, Salo muistuttaa.
– Jarno (Ottman) on tuttu mies minulle kakkosohjaajana. Ajoimme talvella Riihimäki-rallin voittoon ja olen Jarnon kanssa ajanut yhden kokonaisen SM-kauden, joten hän oli itsestään selvä valinta tuuraamaan Mikkoa. Tunnemme toimintatapamme hyvin.
Rallin SM-sarja saavuttaa Lahdessa myös vaiheen, jossa kauden viidestä ajetusta SM-rallista neljän parhaan osakilpailun tulos huomioidaan lopullisiin SM-pisteisiin. Juha Salon kohdalla se merkitsee sitä, että perjantaina käynnistyvässä rallissa Salo saa lisäpisteitä itselleen sijoittumalla yhdentoista parhaan joukkoon. Tässä tapauksessa Salon kauden heikoin tulos, Seinäjoella ajettu sija 12, pudotetaan lopullisista yhteispisteistä pois.
– Pohjanmaa-ralli on jo unohdettu. Virheitä sattui, eikä niille mitään enää voi. Parannetaan Lahdessa totta kai ja lähdetään hyökkäämään lisäpisteiden kimppuun. Tiedän, että vauhtimme siihen kyllä riittää. Luotan Lahden ja sen lähialueiden teihin, jotka ovat tunnetusti nopeita ja haastavia ajaa. Tiedän, että Michelinin rallirenkaat sopivat kyseiselle tiestötyypille hyvin, joten ei kun vain hanaa, Salo summaa.