Juho Koski-Lammi uransa parhaaseen suoritukseen – ”Hieman sai jännittää, kestääkö auto maaliin asti”

Juho Koski-Lammi
Juho Koski-Lammi. Kuva: Merita Mäkinen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Juho Koski-Lammi ja Samu Vaaleri sijoittuivat rallin SM-kauden päättäneessä Pohjanmaa-rallissa toiseksi. Sijoitus on 20-vuotiaan Koski-Lammin uran paras yleisen SM-tasolla.

Perjantai-illan kolmen erikoiskokeen lenkki tuli ongelmitta. Erikoiskoesijoitukset viisi, viisi ja kolme oikeuttivat illan jälkeen kolmanteen sijaan. Eroa kärkeen oli 35,7 sekuntia ja takana hengitti Ford-kuljettaja Jani Luhtaniemi 11,5 sekunnin päässä.

Aamu valkeni Seinäjoella ja suunta oli kohti EK4:sta, Länsikylää. Tälle Citroen-duo ajoi kuudenneksi nopeimman ajan ja sekuntitaistelu Luhtaniemen kanssa pysyi tiukkana, kun tämä kellotti Koski-Lammia nopeamman ajan. Kuudennen erikoiskokeen jälkeen tauolla kaksikon ero oli täysin sama kuin perjantai-illan jälkeen.

Seitsemännellä Luhtaniemi kiri eroa kiinni, mutta Koski-Lammin kahdeksannen erikoiskokeen pohja-ajan siivittämänä ero pysyi kymmenessä sekunnissa. Niinpä viimeisellä erikoiskokeella ei ollut varaa virheisiin, jossa lisäjännitystä toivat jarruongelmat sekä moottorin kiinnikkeiden hajoaminen. Erikoiskoe taittui seitsemänneksi nopeiten ja eroa Luhtaniemeen jäi lopulta 2,3 sekuntia Citroen-parin hyväksi.

– Sijoitukseen ja ajoon voi olla todella tyytyväinen. Kolmen nopeimman vauhtiin kisassa ei ollut mitään asiaa, mutta maalissa palkinnot jaetaan. Hieman sai jännittää, että kestääkö auto maaliin, mutta onneksi kaikki kesti, kommentoi iloinen Koski-Lammi, joka sijoittui lopulta rallin SM-sarjan pisteissä seitsemänneksi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat