Kaksi suomalaiskuskia jäi Ruuhimäen pätkälle

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa. Kuva: Honza Fronek
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Eerik Pietarinen ja Teemu Asunmaa törmäsivät Suomen MM-rallissa isoihin ongelmiin sunnuntaiaamuna ajetulla Ruuhimäen erikoiskokeella.

WRC3-luokassa kolmantena ollut Pietarinen yritti jahdata toisena ajavaa Mikko Heikkilää, mutta takaa-ajo päättyi hypyistään tunnetulle Ruuhimäen pätkälle. Tietojen mukaan Pietarinen kolhi Volkswageniaan kantoon.

Luokassa neljäntenä ajanut Teemu Asunmaa törmäsi puolestaan puuhun. Asunmaa ja kartanlukija Marko Salminen yrittivät kunnostaa autoa, mutta Skoda ei meinannut suostua yhteistyöhön.

Jos kuva ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Asunmaa pääsi lopulta Ruuhimäen maaliin, mutta aikaa oli valunut hukkaan yli puoli tuntia. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, pystyykö Asunmaa jatkamaan kisaa.

Tuore rallin Suomen mestari Emil Lindholm ajaa WRC3-luokan kärjessä miltei minuutin turvin ennen Mikko Heikkilää. Ensimmäisen kerran Skodan nelivetoisella Fabia R5 -autolla kilpaileva Lauri Joona nousi luokassa kolmanneksi Pietarisen ja Asunmaan ongelmien jälkeen.

Suomen MM-rallissa ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy Ruuhimäen toiseen vetoon, joka alkaa kello 13.18.

Katso alapuolelta Suomen MM-rallin lauantain iltapäivän erikoiskokeiden parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389226″ ap mute]

Juttua muokattu kello 11.07: Asunmaa pääsi lopulta erikoiskokeen maaliin.

Lue myös nämä

  • Uusimmat