Kaksivetoisten pisteykkönen Jaro Kinnunen: Toista kertaa ei haluta hölmyilyyn sortua!

Jaro Kinnunen. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kaksivetoiset ralliautot starttaavat jälleen ensimmäisenä reitille, kun SM-Pohjanmaa Rallin lähtölippu heilahtaa tulevana perjantaina. SM3-luokan pistejohtaja Jaro Kinnunen lähtee toistamiseen liikkeelle numerolla yksi.

Jarospeed-tiimin kartanlukija Tuukka Shemeikan kotimaisemissa ajettavasta kilpailusta haetaan jälleen hyvää tulosta sekä pyritään vahvistamaan asemia SM-sarjan kärjessä.

– Edellisen kisan huono suoritus on käyty tarkkaan läpi ja siitä on otettu oppia. Haasteita tulee toki taas olemaan, koska tien pinta on varmasti liukas ensimmäiselle autolle. Niissä oloissa hyvän ja tasaisen rytmin löytäminen on vaikeaa, Jaro Kinnunen tiedostaa.

– Kisojen välissä on päästy hyvin treenaamaan ja sen puolesta fiilis on kunnossa. Onnistuneen asiakastilaisuuden lisäksi ajoimme kaksi päivää hyvillä teillä, jossa pääsin harjoittelemaan myös tuota aura-auton roolia. Tavoite on luonnollisesti jälleen kova, mutta hölmöilyyn ei toista kertaa haluta sortua.

– On mielenkiintoista nähdä, miten Pohjanmaan oma poika Niko Mäkinen menee kotikisassaan ja miten pystymme hänet haastamaan. Paineet ovat kyllä niillä kuskeilla, jotka ovat meidän takana sarjapisteissä, Jaro arvelee.

Pohjanmaa Ralli ajetaan perjantaina ja lauantaina Seinäjoen ja lähikuntien alueella. Kilpailukeskuksena toimii hotelli Sorsanpesä, josta Kinnusen autokunta lähtee perjantaina matkaan klo 19.01. Avauspäivän ohjelmassa on kaksi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 16 kilometriä.

Kilpailu jatkuu lauantaina klo 9.45 alkaen. Päivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 90 kilometriä. Rallin maaliin hotelli Sorsanpesään kilpailijoita odotetaan lauantai-iltana klo 18 jälkeen.

Lue myös nämä

  • Uusimmat