Konkarikuljettaja Juha Salo ruoski itseään – ”Peiliin saa katsoa”

Juha Salo
Juha Salo. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Juha Salo ei saanut odottamaansa onnistumista lauantaina päättyneessä Länsirannikon SM-rallissa, joka käynnisti SM-sarjan kesäkauden.

Salo starttasi SM1-luokan piikkipaikalta Liedon ympäristössä ajettuun ralliin. Kilpailun kärkikuljettajat kuitenkin karkasivat Salolta heti avauspäivänä perjantaina, jolloin ajettiin kolme pätkää asvaltilla.

Lauantain sorapätkille lähdettäessä Salo oli lähes puolen minuutin päässä kärjestä. Ero oli toivottoman suuri kurottavaksi kiinni.

– Teimme rengasvalintojemme kanssa vääriä ratkaisuja. En vain saanut renkaitamme asvaltilla toimimaan suunnitellusti. Ehkä tänäänkin (lauantaina) keli lämpeni enemmän kuin ajattelin, Salo kertoi tiedotteessaan.

– Toisella ajokerralla kokonaisuus toimi paremmin. Mutta kyllä se selkärankani otti perjantaina itseensä. Itse valintani tein ja tämä lähtö meni nyt piloille. Peiliin saa katsoa.

Salo sijoittui kisassa lopulta viidenneksi reilut puoli minuuttia voiton ottaneelle Mikko Heikkilälle hävinneenä. Samalla SM-sarjan kärkipaikka vaihtui kolmanteen tilaan.

– Yksi pohja-aika saatiin ajettua, mutta sellainen läpisuoritus meiltä. Pitkässä sarjassa kaikenlaista mahtuu mukaan. Toivotaan, että tämä oli pisteissä meille se tämän kauden ”nollakisa”, Salo totesi.

– Teimme paljon töitä, että olisimme Liedossa olleet kilpailukykyisempiä, mutta ei auttanut. Valintojen kanssa olisi pitänyt olla rohkeampi. Asvalttiajoni oli iso pettymys, mutta kolmen viikon kuluttua uutta matoa koukkuun.

Ralli SM-sarjan seuraava osakilpailu SM Pohjanmaa-ralli ajetaan 18.-19. kesäkuuta Seinäjoella.

Katso rallin SM-sarjan pistetilanteet täältä.

Lue myös nämä