Legendaarisen Dakar-rallin reitti julki, samalla hurja lupaus vetymoottoreista

Carlos Sainz valmistautui Dakariin ajamalla Andalusiassa lokakuussa. Kuva: Kin Marcin/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Legendaarinen Dakar-ralli on julkistanut ensi tammikuussa ajettavan kisan reitin. Mukana on yhteensä 12 etappia, joille mittaa kertyy liki 5 000 kilometriä.

Dakar-ralli ajetaan vuoden 2021 tammikuussa nyt toista kertaa Saudi-Arabiassa. Reitistä 80-90 prosenttia on uutta tämän vuoden kilpailuun verrattuna. Järjestyksessään 43. Dakar-ralli starttaa Jeddahin kaupungista 3. tammikuuta. Kisa päättyy samaan paikkaan 15. päivä.

Päivää ennen ensimmäistä etappia ajetaan 11 kilometrin prologi, jossa päätetään lähtöjärjestys. Starttijärjestys on voimassa 9. tammikuuta asti, jolloin ohjelmassa on Ha´ilin kaupungissa vietettävä vapaapäivä.

Reitti käsittää yhteensä 7 646 kilometriä, joista 4 767 on etappikilometrejä. Kaikki luokat mukaanlukien 295 kilpailijaa on ilmoittautunut mukaan. Pudotus viime vuoteen on iso, sillä tammikuussa mukana oli 342 kisaajaa.

– Me olemme muuttaneet melkein koko reitin, noin 80-90 prosenttia on uutta. Se on mahdollista, koska Saudi-Arabiassa on niin paljon uusia alueita ja paikkoja. Me voisimme vaikka uusia reitin viisi vuotta putkeen, Dakarin nokkamies David Castera hehkuttaa Autosportin sivuilla.

– Reitti on tosiaan hyvin erilainen viime vuoteen verrattuna. Alkuperäisenä ideana oli tehdä hyvä balanssi kahden ajoviikon välillä, mutta teimme lopulta niin, että urheilullinen mielenkiinto varmasti säilyy loppuun asti. Kisan toiseksi viimeisin eli 11. etappi on kaikista raskain. Siitä ei kaikki ehkä nauti, Castera jatkaa naureskellen.

Ajoreittiä on yritetty rytmittää niin, että kovia etappeja on ripoteltu aina muutamien päivien välein.

– Avausviikolla on kaksi tai kolme vaikeaa etappia, mutta aina välissä helpompi. Silloin voi aina hieman hengähtää. Myös rytmi vaihtelee paljon eri etapeilla. Olen varma, että tämä on vähän vaikeampi kisa kuin viime kerralla. Jo kakkos- ja kolmosetapilla menemme suoraan dyyneille keskelle aavikkoa, Castera summaa.

Dakar-ralli 2021
Dakar-rallin reitti vuonna 2021. Kuva: Dakar.com

 

Dakar-rallin järjestelyorganisaatio ASO ilmoitti myös, että se pyrkii ympäristöystävällisempään energiamuotoon vuoteen 2026 mennessä. Tavoitteena on, että viiden vuoden päästä Dakar-rallin etapit kaasutellaan jo osittain vetyautoilla. Kymmenen vuoden päästä viivalla on määrä olla vain vetyautoja.

– Dakar on aina ollut tietyllä tavoin avoin testilaboratorio. Olemme päättäneet tulevaisuudessa mennä siinäkin suhteessa eteenpäin. Me haluamme hitaasti mutta varmasti edetä kohti vetymoottoreita. Ideana on, että vuonna 2030 meillä on vain vetyautoja sekä autojen että rekkojen luokassa, Castera selittää tiedotteessa.

– Tarvitsemme kuitenkin sitä varten siirtymäajan. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2026 vain eliittiluokkien autoissa olisi vetymoottori, mutta vuonna 2030 kaikissa.

Ensi tammikuun kisaan suurimpina suosikkeina lähtevät jälleen Toyotan Nasser Al-Attiyah sekä kisan puolustava voittaja, Minillä ajava Carlos Sainz. Autojen luokassa myös ranskalaiskonkari Stephane Peterhansel ja yhdeksänkertainen rallimestari Sebastien Loeb kuuluvat voittajaehdokkaiden joukkoon.

Eri luokkien osallistujalistaa voi tutkailla tarkemmin TÄMÄN LINKIN kautta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat