Lehti: Tunturirallilla suuret suunnitelmat – ”Tarjottiin yhtä osakilpailua jo ensi vuodelle”

Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä Rovaniemen MM-rallissa helmikuussa. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovaniemi järjesti historiansa ensimmäisen MM-ralli viime helmikuussa, kun napapiirillä kaasuteltiin kauden toinen osakilpailu.

Rovaniemen Arctic Rally Finland korvasi Ruotsin lumirallin, joka peruttiin koronapandemian vuoksi. Rovaniemellä järjestelyt toimivat ja kiitosta tuli sekä kuljettajilta, talleilta että MM-sarjan promoottorilta.

Mahdollista on, että Rovaniemellä ajetaan isoja kansainvälisiä ralleja myös tulevaisuudessa. MM-sarjan lumiralli on korvamerkitty Ruotsille, joka siirtää pääkallopaikkansa ensi vuodeksi Torbysta Pohjanlahden rannalle Uumajaan. MM-sarjan promootioyhtiö ottaa ensi vuonna haltuunsa myös rallin EM-sarjan, mikä avaa lisää mahdollisuuksia Rovaniemelle.

– EM-sarjaa ajetaan soralla, asvaltilla ja lumella Manner-Euroopassa. Meille tarjottiin yhtä osakilpailua jo ensi vuodelle, mutta haluamme katsoa, miten sarja lähtee käyntiin. Kaudella 2023 se (EM-ralli) voisi olla mahdollista, rallin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Heikki Poranen sanoi Lapin Kansalle.

Rallin MM-sarjassa siirrytään ensi vuonna hybridiaikakauteen. Myös MM-tason kilpailu kiinnostaa yhä Rovaniemellä, mutta ”Mr. Tunturirallina” tunnettu Poranen epäilee, ettei hybriditeknologialla varustetuilla kilpureilla edes pystytä ainakaan toistaiseksi ajamaan Lapin pakkasissa ja lumilla.

– Sitäkin (hybridiautojen aikakautta) seuraamme mielenkiinnolla. Jotenkin tuntuu, että esimerkiksi Tunturirallin nykyisillä erikoiskokeilla hybridiautojen kilpailuttaminen ei edes onnistuisi. Siellä ei ole sähkötolppia tarjolla ja myös turvallisuusasiat ovat toisenlaiset, Poranen kertoi lehdelle.

Talousongelmien vuoksi Ruotsin MM-rallin tulevaisuus ei ole päivänselvä, joskin Uumajan kaupunki tuli isolla summalla taloustalkoisiin mukaan, kun kisa siirrettiin kaupunkiin. Lapissa ollaan silti valmiita ottamaan vastuuta nopeallakin aikataululla, jos kutsu tulee.

– Mitään ei ole menetetty. Viimeksi saimme tiedon isännyydestä 40 päivää ennen h-hetkeä. Se nähtiin silloin, että kaikki voi muuttua hetkessä.

Lapin Kansan alkuperäinen uutinen (maksumuurin takana) tästä linkistä.

Katso alapuolelta historian ensimmäisen Rovaniemen MM-rallin parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,367750″ ap mute]

Lue myös nämä