Markus Mannisella tapahtumarikas ralli Italiassa – suomalaiskuski palkintokorokkeelle

Teemu Sillanpää ja Markus Manninen
Teemu Sillanpää ja Markus Manninen. Kuva: Manninen Rally Team
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Markus Mannisen uran ensimmäinen asvalttiralli päättyi hienoon kolmossijaan viikonloppuna ajetussa Rally di Roma Capitale -kilpailussa Italiassa.

Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää osallistuivat Rooman EM-rallin yhteydessä ajettuun GR Yaris Rally Cupin avauskilpailuun. Kuljettajat ovat käytännössä samalla viivalla uudessa sarjassa, sillä kaikilla on käytössään samanlaiset Toyota GR Yaris -kilpurit.

Manninen kilpaili nyt ensimmäistä kertaa kestopäällysteellä, mutta hän näytti heti iskukykynsä. Kilpailun voitti italialainen Alessandro Ciardi ennen maanmiestään Federico Romagnolia. Manninen jäi kärjestä 34,6 sekuntia.

– Kolmossija tuli ja kaikki olivat tyytyväisiä. Saimme myös tiimipisteitä, mikä on tärkeää sarjan kannalta. Pitää ajatella kokonaisuutta, eikä vain yksittäistä kuljettajasuoritusta, Manninen painotti.

Manninen ajoi nousujohteisen kilpailun ja pääsi sunnuntaina juhlimaan palkintosijaa, vaikka lähtökohdat kisaan eivät olleet helpot.

– Meillä oli testikilometrejä pyöreä nolla ennen rallia. Meidän oli tarkoitus hakea autoon tuntumaa testierikoiskokeella, joka oli kuitenkin laitettu poikki katsojien takia. Aika oli loppumassa, joten kerkesimme nykäisemään tasan yhden vedon shakedownilla. Saimme siellä vain pienen käsityksen siitä, millaista autolla on ajaa kilpaa, Manninen kertoi.

Kilpailu käynnistyi kunnolla lauantaina, ja Manninen kohtasi vastoinkäymisiä heti aamun ensimmäisellä erikoiskokeella. Samalla kärki karkasi 20 sekunnin päähän.

– Olimme ajaneet lauantain avauspätkää pari kilometriä, kun keskusyksikkö meni täysin mykäksi kertalaakista. Vaihdoimme pätkän jälkeen piuhat kypäriin, ja sitten rupesi nuotti kuulumaan. Saman pätkän loppupäässä kaasupoljin vielä nytkähti ihmeellisesti ja meni kummalliseen asentoon, minkä takia ajoimme varovaisesti maaliin, toijalalaiskuljettaja kertasi.

Markus Manninen
Markus Manninen. Kuva: Manninen Rally Team

Manninen tutki kaasupoljinta ennen seuraavan erikoiskokeen lähtöä. Poljin oli tullut kokonaan pulteista läpi.

– Aamun kakkospätkän lähdössä poljin oli kädessäni. Siinä alkoi miettiä, että mitäs nyt tehdään, kun erikoiskokeen lähtöön oli aikaa kolme minuuttia. Höllensin pultteja, polkaisin pirun kovaa poljinta ja se loksahti paikoilleen. Sitten pätkälle syntyikin pohja-aika tasa-ajalla kilpakumppanin kanssa, Manninen naurahti.

Kaasupoljin reistaili vielä myöhemmin päivän aikana, mutta Manninen starttasi kilpailun päätöspäivään viidenneltä sijalta 25 sekunnin päässä kärjestä. Sunnuntaina poljinongelmaa ei enää ollut, ja kellokin tykkäsi suomalaiskuskin menosta. Päivän kolmannella erikoiskokeella hän ajoi komean pohja-ajan. Siinä vaiheessa näytti siltä, että Manninen voisi nousta kisassa toiseksi.

– Lähdimme nostamaan vauhtia pykälällä ja onnistuimme siinä hyvin. Keskusyksikön kanssa oli tosin taas pieniä ongelmia enkä kuullut puoliakaan Teemun nuoteista. Teemu kysyikin huollossa, että pitäisikö kartturi jättää pois autosta, kun ”pimeällä” menee paremmin, Manninen naureskeli.

– Kaksi viimeistä pätkää jouduttiin perumaan ulosajojen vuoksi. Vähän jäi harmittamaan, sillä kakkossija jäi vain 9,2 sekunnin päähän.

Mannisen kausi jatkuu syyskuun alussa, kun GR Yaris Rally Cupin toinen osakilpailu ajetaan Rally 1000 Miglia -kilpailun yhteydessä.

– Sarjan taso on kova, sillä porukalla on paljon kokemusta asvaltilla ajamisesta. Tämä ei ole mikään läpikävelty juttu. Joillakin kuskeilla on ratataustaa ja vyöllä monta sataa kilpailua asvaltilla Italiassa. Lisäksi he olivat päässeet ajamaan Yariksella testiä 300-400 kilometriä. Mutta täältä tullaan kovaa takaa ja toivottavasti ohitsekin, Manninen suunnitteli.

Lue myös nämä

  • Uusimmat