Nähdäänkö rallin MM-sarjan kuskeja Napapiirillä? – ”Puhelin ja sähköposti ovat kilisseet kiihtyvään tahtiin”

Arctic Lapland -ralli, tuttavallisemmin Tunturiralli, järjestetään 59. kerran napapiirillä ensi helmikuussa.
Juho Hänninen
Juho Hänninen kilpaili Toyota Yaris WRC -autolla Arctic Lapland -rallissa vuonna 2021. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin ajankohta on siirtynyt muutaman vuoden jälkeen perinteiseen tammi-helmikuun vaihteeseen, jonka myötä kiinnostus rallia kohtaan on kasvanut varsinkin ulkomailla. Legendaarinen talviralli ajetaan jälleen SM-osakilpailuna korotetuin pistein Rovaniemen ja Kemijärven ympäristössä 2.–3. helmikuuta.

Perinteen mukaisesti järjestäjät ovat rakentaneet kuljettajille vaativan kaksipäiväisen reitin, jossa on sekä tuttuja hyväksi havaittuja erikoiskokeita että uusia tuttavuuksia yhteensä 200 kellotettavan kilometrin verran.

– Joka vuosi pyrimme tarjoamaan kilpailijoille ja yleisölle jotain uutta ja tänä vuonna ne löytyvät Kemijärven suunnalta. Tulemme ajamaan yhden erikoiskokeen aivan Kemijärven keskustan tuntumassa Pöyliöjärven rantaa mukaillen. Tämän erikoiskokeen varrella sijaitsevan Puustellin vierastalon upeisiin tiloihin rakennamme myös näyttävän VIP-tilaisuuden. Samalla lauantaina iltapäivän huoltoalue tulee olemaan kaupungin keskustassa, joten kemijärveläisille tulee runsaasti nähtävää, kertoo Arctic Lapland -rallin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Heikki Poranen.

– Alkutalvi on ollut Lapissa kylmä ja luminen, joten puitteet upealle arktiselle ralliseikkailulle ovat varmasti kunnossa.

Kalle Rovanperän maailmanmestaruudet ovat tuoneet ralliautoilun ympärille mukavasti uutta pöhinää, josta yhtenä osoituksena Porasen mukaan on perinteisen Mäntyvaaran VIP-kylän jo tässä vaiheessa vuotta kuumana käyvä lippukauppa.

Nähdäänkö MM-sarjan kuskeja Napapiirillä?

Arctic Lapland -ralli ajetaan nyt kaksi viikkoa ennen Ruotsin MM-rallia, joten se tarjoaa loistavan tilaisuuden tiimeille ja kuljettajille testata ja säätää kalustoa lumelle ja jäälle. Alkutalven aikana rallipiireissä onkin käyty melkoista spekulointia siitä, mitkä MM-sarjan tiimit ja kuskit mahdollisesti nähdään Rovaniemellä.

– Tunturin erikoiskokeet ajetaan perinteisesti nopeilla metsäauto- ja kyläteillä eli hyvin samantyyppisillä teillä kuin mitä Ruotsissa Uumajan ympäristössä ajettavassa MM-rallissa, eikä Rovaniemen ja Uumajan välimatkakaan ole kuin 500 kilometriä. Näin rallimme palvelee Ruotsiin meneviä kilpailijoita täydellisesti niin olosuhteiltaan kuin sijainniltaan, Poranen toteaa.

– Kyllähän sähköposti ja puhelin ovat viime päivinä kilisseet kiihtyvään tahtiin. Useat tiimit ulkomailta ovat kyselleet mm. lumiolosuhteista, hotelleista ja monista muista käytännön asioista. Kiinnostusta on runsaasti ilmassa ja ensimmäiset ulkomaiset kuskitkin ovat jo virallisesti ilmoittautuneet.

Kun yrittää kysellä Poraselta tarkemmin mahdollisista MM-tason kuskeista ja tiimeistä ”Mr. Arctic Rally” vaikenee kuitenkin salaperäisesti.

– Tiedän että somessa käydään hurjaa arvuuttelua osanottajista, mutta me rallin järjestäjinä emme osallistu siihen keskusteluun. Sen verran voin paljastaa, että kovia nimiä vaikuttaisi olevan tulossa, mutta kuskit ja tiimit tiedottavat itse osallistumisestaan oman aikataulunsa mukaisesti. Sunnuntaina 21. tammikuuta päättyvän ilmoittautumisajan jälkeen nimet alkavat olla selvillä, Poranen valottaa tilannetta huhujen keskeltä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat