Niclas Grönholm taistelee rallicrossin MM-sarjan pisteistä Barcelonan radalla viikonloppuna.
MM-sarja jatkuu lauantaina ja sunnuntaina Espanjan Barcelonassa, missä ajetaan kauden seitsemäs ja kahdeksas osakilpailu. MM-sarjan pisteissä kolmantena olevan Grönholmin tavoitteena Kataloniassa on saada Hyundai i20 Supercar liikkeelle lähtöviivalta raketin lailla.
– Startteihin haetaan nyt lisää potkua säätämällä auton alustaa ja sitä kautta saamaan lisää vetopitoa. Latvian kisassa en päässyt niin hyvin liikkeelle viivalta kuin olisi pitänyt ja se näkyi heti. Barcelonan lyhyt lähtösuora on siinä mielessä armoton, että yhtään senttiä ei saa antaa tasoitusta lähdön hetkellä, GRX-tallia edustava Grönholm tietää.
Peräkkäisinä päivinä ajettavat osakilpailut vaativat auton säädöiltä paljon, sillä säätöjen hakemiseen ei ole juurikaan aikaa viikonlopun aikana.
– Näissä kahden kisan viikonlopuissa tahti on sellainen, ettei siinä jää ihmettelylle aikaa säätöjen kanssa. Kaikki pyritään funtsimaan etukäteen ja sitten pitää heti onnistua, Grönholm kuvailee tiivistä kisaohjelmaa.
Barcelonan viikonlopusta tulee jo kauden neljäs kisaviikonloppu, jonka aikana ajetaan molempina päivinä finaalit. Koronavirus karsi kisoja alkukaudesta, minkä vuoksi kisaviikonloppujen aikataulua on tiivistetty.
Grönholm ei oikein syty ajatukselle, että jatkossakin kisattaisiin tällä järjestelmällä.
– Pitäisin entisen kisasysteemin voimassa eli yksi osakilpailu viikonlopussa. Siinä on kuljettajalla ja tiimillä parempi mahdollisuus reagoida muutoksiin. Nyt mennään turhan tiukalla aikataululla, Grönholm tuumii.
Pisteissä Grönholm lähtee kuromaan eroa edellä oleviin. Sarjaa johtavalla Johan Kristfferssonilla pisteitä on kasassa jo 166 ja toisena olevalla Mattias Ekströmillä 149. Grönholm on kerännyt 117 pistettä kauden kuudesta ensimmäisestä osakilpailusta.
– Onhan tuossa eroa kärkeen, mutta jokaisesta pisteestä taistellaan jokaisessa erässä, Grönholm vakuuttaa.
Lue myös: Vahvistus: Rallicrossin MM-sarjan promootioyhtiö ottaa hatkat