Rallin MM-sarja tähyää uusiin maisemiin – ”Emme voi jämähtää paikoillemme”

Ott Tänak
Chilen osakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjassa kilpailevat autonvalmistajat toivovat, että sarja laajenisi uusille markkina-alueille.

Rallin MM-sarja keskittyy vahvasti Eurooppaan, minkä lisäksi kauden aikana on perinteisesti ajettu kaksi tai kolme kaukokilpailua Euroopan ulkopuolella. Viime vuonna kaukokisat jäivät yhteen koronapandemian vuoksi, ja tänä vuonna kalenterista löytyy kaksi kaukorallia, Kenian Safari-ralli ja Japanin MM-osakilpailu.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n rallipomo Yves Matton paljastaa Autosportin haastattelussa, että autonvalmistajien toiveissa on uusia kisoja Euroopan rajojen ulkopuolelta.

– He ovat ehdottaneet, että menisimme Kiinan, Pohjois-Amerikan, Venäjän ja Intian kaltaisiin paikkoihin lähitulevaisuudessa, Matton sanoo.

Mattonin mukaan FIA:n pyrkimyksenä on tutkia, löytyykö maailmalta uusia kisajärjestäjiä MM-sarjaan.

Intia ja Venäjä olisivat täysin uusia markkina-alueita MM-rallille. Kiina oli viimeksi palaamassa sarjaan vuonna 2016, mutta tuolloin tulvat pilasivat suunnitelmat. Yhdysvalloissa ajettiin puolestaan pisteistä edellisen kerran vuonna 1988 – eli ei aivan hiljattain.

Kaukokisat lisäävät tallien kustannuksia, mutta toisaalta uudet rallit voivat lisätä sarjan markkina-arvoa.

– Se on ollut aina tärkeää, että tutustumme uusiin kisoihin uusissa maissa. Emme voi jämähtää paikoillemme. Jos laji kehittyy, meidän pitää varmistaa se, että houkuttelemme mukaan uusia yleisöjä ja uusia investointeja, M-Sport Fordin tallipäällikkö Richard Millener alleviivaa.

– Tämä ei olisi MM-sarja, jos kilpailisimme pelkästään Euroopassa. Sen vuoksi kaukokisat kuuluvat olennaisesti tähän kokonaisuuteen.

Ensi viikolla MM-sarjan pisteistä ajetaan Kroatiassa, joka ei ole aiemmin isännöinyt MM-osakilpailua.

Katso alapuolelta edellisen MM-rallin, Rovaniemen osakilpailun parhaat palat.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,367750″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat