Rallin MM-sarja typistyi entisestään, kun Saksan MM-rallin järjestäjät heittivät pyyhkeen kehään lokakuun puoliväliin kaavaillun kisan suhteen.
Saksan MM-rallin perumisen myötä WRC-kalenterissa on jäljellä enää neljä osakilpailua syksyksi. Kauden alussa ehdittiin ajaa kolme rallia, joten kokonaismäärä kipuaa tänä vuonna enintään seitsemään MM-koitokseen.
Kuten alla olevasta twiitistä voi päätellä, tiedottaa Saksan MM-rallin järjestäjät perumisesta virallisesti huomenna tiistaina.
#WRC 🇩🇪 @ADACRallye canceled 🚫 pic.twitter.com/KnsToxISrx
— Matteo Deriu 🇮🇹 (@Bartolbia84) August 24, 2020
Saksan MM-rallin järjestäjät tutkivat useita eri skenaarioita, jotta kisa olisi voitu ajaa. Yksi vaihtoehto oli ajaa ralli kokonaan suljetulla Baumholderin sotilasalueella. Saksan valtio on kuitenkin perunut kaikki massatapahtumat koronaviruksen vuoksi marraskuulle saakka.
Rallin MM-sarjan on määrä jatkua syyskuun alussa Viron osakilpailulla, josta WRC-karavaani matkustaa seuraavaksi Turkkiin, jossa kaasutellaan 18. – 20. syyskuuta. Näiden kahden rallin lisäksi kalenterissa on enää jäljellä Sardinian ralli loka-marraskuun vaihteessa sekä perutun Japanin MM-rallin korvaajaksi marraskuun puoliväliin tullut Ypres-ralli Belgiassa.
Jo aiemmin koronapandemia on pakottanut perumaan Argentiinan, Portugalin, Kenian, Suomen, Uuden-Seelannin ja Ison-Britannian rallit.