Rallin tuntemattomat sankarit: Epäonninen sattuma johdatti MM-sarjan ennätysmiehen Latvalan rinnalle – ”Kuultiin, että Jari-Matti ajoi samassa mutkassa ulos”

Miikka Anttila
Miikka Anttila. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Miikka Anttila on rallin MM-sarjan kautta aikain kokenein kilpailija. Lempääläisellä on alla 220 MM-rallia. Se on mielipuolinen luku, kun miettii, miten vähän kisakuskin ja sitä kautta kartanlukijan paikkoja on ollut jaossa vuosittain.

Anttila luki nuottia valtaosan kisoistaan Jari-Matti Latvalalle. Näiden lisäksi Anttila ehti olla myös Mikko Hirvosen, Kosti Katajamäen ja Janne Tuohinon vierellä.

Kipinä moottoriurheiluun syntyi, kuten monella muullakin, vanhempien kautta.

– Ihan pienestä pitäen olin kiinnostunut. Sitten kouluikäisenä kävimme Ahvenistolla katsomassa isän kanssa rata-ajoja. Siitä se kipinä sitten syntyi, Anttila muistelee.

Lue myös: Miikka Anttila koki monta rajua ulosajoa Jari-Matti Latvalan rinnalla – uran ainoa loukkaantuminen varsin tragikoominen

Kartanlukijan pesti tuli Anttilalle puolivahingossa. Tilastoihin on merkitty ensimmäinen ralli vuonna 1993. Kuljettajana toimi tuolloin Heikki Lappalainen. Auto oli tuolloin Toyota Starlet.

– Se on ihan oikea tieto. Vuosi oli 1993 ja Auramaa-ralli oli ensimmäinen kartturin homma minulla. Heikki oli meidän kotikylältä naapuri ja hän aloitti rallin 1990-luvun alussa. Olin aluksi muutamissa ralleissa huollossa mukana insinööriopintojen lomassa, Anttila kertaa.

– Sitten tuli mahdollisuus lähteä myös kyytiin ja siitä se homma lähti liikkeelle.

Lehti-ilmoituksesta kartturiksi

Anttilan uran lähti nousuun AKK:n valmennusohjelman myötä vuonna 1995. Taustalla oli Markku Alenin kartturina tunnetuksi tullut Ilkka Kivimäki. Tuolloin ensimmäistä kertaa ohjelmaan otettiin mukaan myös karttureita ilman kuskia. Samaan aikaan valmennukseen valittiin myös Mikko Hirvosen kartanlukijana tunnettu Jarmo Lehtinen.

– Se oli käänteentekevää. Ilkka oli siinä mukana ja hänellä oli ralli vastuualueena. AKK:n lehdessä oli ilmoitus ja tein sitten hakemuksen. Se oli iso juttu, että pääsin sinne mukaan, Anttila sanoo.

– Sitä ennen kyseessä oli vain harrastus, mutta sen jälkeen jo vähän vakavampaa. En toki uskonut siinä vaiheessa, että näin monta vuotta voisin ”harrastusta” jatkaa ihan ammattimaisesti.

Miikka Anttila
Vuonna 2013 Anttila ja Latvala liittyivät Volkswagenin tiimiin. Kuva: Wikipedia Commons

Ensimmäiseen MM-ralliinsa Anttila osallistui vuonna 1999. Tuloksena oli kahdeksas sija Jyväskylän MM-rallista yhdessä Janne Tuohinon kanssa. Kaksikon alla oli Ford Escort WRC.

Lue myös: Rallin MM-sarjan ennätysmies ei ole lyönyt kypärää naftaliiniin – ”Kuski voi olla joku muukin kuin Jari-Matti”

Tuohinon kanssa Anttila ajoi kuusi ensimmäistä MM-ralliaan. Kesällä 2001 Anttila oli Jani Pirttisen ja seuraavalla kaudella Mikko Hirvosen aisaparina.

– Kaudet 99-2000 ajettiin Jannen kanssa rallia. Oikeastaan homma muuttui vuonna 2002, kun Mikon (Hirvonen) kanssa ajoimme SM-ralleja. Sinne tuli Timo Jouhki taustalle. Siinä vaiheessa alkoi jo ammattilaisuus lähestyä. Sain ainakin jotain kulukorvauksia, Anttila kertaa.

Hirvosen vai Latvalan aisapariksi?

Anttila pääsi osaksi Jouhkin tiimiä. Vuonna 2002 Anttilalla ei ollut mitään hajua, että hän voisi ajaa huikean uran erään tuurilaisen kanssa. Kyseisenä vuonna Anttila ja Lehtinen lukivat molemmat nuottia nousevalle tähdelle Hirvoselle.

– Vuonna 2002 Hirvosen Mikko ajoi sekä minun että Jarmon kanssa. Minä olin mukana kotimaan kisat ja Jarmo ulkomailla. Siinä oli tarkoitus testailla, että kumman kanssa haluaa jatkaa. Taustalla oli myös, se että jaettiin karttureiden työkuormaa, ettei tule kummallekaan liikaa poissaoloja töistä, Anttila toteaa.

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]

 

Vuosi 2003 käänsi kelkan. Anttila aloitti Kosti Katajamäen kanssa, mutta päätyi lopulta Latvalan parivaljakoksi.

– Silloin ei ollut pakko palkata kokopäivätöihin kartturia. Vuonna 2003 Mikko jatkoi Jarmon kanssa. Itse ajattelin jatkaa niitä projekteja, mitkä olivat mahdollisia. Minulla oli Kostin kanssa JWRC-projekti menossa ja Laukkasen Tapsan kanssa ajoimme Britannian sarjaa.

Yhteistyö Latvalan kanssa oli tietyllä tavalla sattuman oikku. Toki rallivelho Jouhki yhdisti, mutta muulla tavoin mikään ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan.

– Tammikuussa 2003 Jari-Matti oli ajamassa Virossa. Timo kysyi, voisinko lähteä sinne. Ajattelin, että tämä on ihan ainoa homma, koska Jari-Matilla oli jo kartturi olemassa.

Samassa mutkassa pöpelikköön

Kohtalo puuttui peliin isolla kädellä. Heinäkuussa ajetussa Jim Clark Memorial -rallissa suomalaiset ajoivat kaikki ulos. Ralliuraansa aloittavalle Latvalalle ja Anttilalle tämä ratkaisi pitkän yhteistyön.

Miikka Anttila
Vuonna 2012 Anttila ja Latvala juhlivat Walesin rallin voittoa. Kuva: Wikipedia Commons

– Latvalan kartturi (Carl) Williamson loukkaantui samassa mutkassa, jossa Tapsan kanssa mentiin myös ensin leveäksi. Päästiin jatkamaan noin 500 metriä, mutta auto jäi siihen. Hypättiin pois autosta ja katsottiin, mitä vaurioita tapahtui, Anttila muistelee.

– Sitten kuultiin, miten Jari-Matti ajoi samassa mutkassa ulos, missä me olimme aiemmin ulkoilleet. Siitä yhteistyö lähti meillä Jari-Matin kanssa syvenemään. Aika iso sattuma se oli kaiken kaikkiaan. Alusta asti mukana oli Jouhkin Timo, joka avasi mahdollisuuden ammattilaisuuteen.

Miksi kartturit eivät kiinnosta?

Kartanlukijat ovat valitettavan usein paitsiossa, kun katsotaan suuren yleisön ja median huomiota. Onko tämä ikinä vaivannut Anttilaa?

– Ei se nyt varsinaisesti ole harmittanut. Enemmänkin harmittaa median osalta. Miksi he eivät käytä hyväkseen asiantuntemusta myös sieltä toiselta puolelta autoa? Se ehkä eniten harmittaa. Usein kuljettajilta kysytään mielipidettä, kommenttia ja mitä tahansa, mutta aika monesti kartturilla olisi paljon analyyttisempi ja objektiivisempi näkemys aiheeseen, Anttila muistuttaa.

– Niissä kommenteissa voisi olla enemmän oikeaa informaatiota. Tiedän toki sen, että näyttää paremmalta missä tahansa mediassa, kun asian on sanonut kuski, jonka kaikki tuntevat.

Miikka Anttila
Miikka Anttila on MM-sarjan kokenein kilpailija. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Anttila on ennätysmies. Kun on ollut mukana yli 200 MM-rallissa, se on vaatinut rajuja uhrauksia elämän muilta saroilta.

– Onhan se hienoa olla ennätyksen haltija. Ei se mikään itseisarvo kuitenkaan ole. Se on merkki, että olen ollut pitkään mukana lajin parissa. Toisaalta olen ollut onnekas, Anttila kokee.

– Todennäköisesti joku ennätyksen joskus rikkoo, mutta minä otan hatun päästä siinä kohdassa. On siinä pitkä tie kuljettu, monta kisa-aamua herätty hotellilla nuottivihkojen kanssa ja lähdetty menemään aikaisin aamiaiselle. Tiedän, mitä se vaatii, että ei ainakaan käy kateeksi, jos joku ennätyksen rikkoo.

Anttilan 220 MM-rallin uralle mahtuu monia hyviä ja hienoja hetkiä. Tässä miehen oma listaus:

TOP 3

2007 Walesin rallin jälkeen:

”Ensimmäinen top-hetki oli -07, kun Walesin jälkeen mentiin käymään M-Sportilla Malcolmin (Wilson) tiloissa. Oltiin pari yötä siellä. Siitä oli aavistus, että kun (Marcus) Grönholm lopettaa, mutta se oli silti iso hetki, kun Malcolm toivotti meidät tervetulleeksi tiimiin.”

2008 Ruotsi:

”Vasta toinen kisa tehdastiimissä ja heti voitto.”

2010 Suomi:

”Kotiralli ja voitto. Mitä voi enempää pyytää.”

FLOP 3:

2011 Sardinia:

”Tein nuottivirheen jostain syystä. Se oli selkeästi isoin moka minulta. Ei tarvitse syytä kaukaa etsiä. Se oli kova paikka itselle. Osuu itselle koviten.”

2009 Puola:

”Se oli aika erikoinen tilanne. Sille ei enää voi mitään. Se oli oma erikoistilanteensa.” (Latvala ajoi viimeisellä yleisöpätkällä kaiteeseen, jonka vuoksi menetti palkintosijan ja talli kaksoisvoiton.)

2014 Saksa:

”Seikkailu viinitilalla”. (Latvala johti kisaa yli minuutin erolla ennen sunnuntain päätöserikoiskokeita. mutta lipsautti ulos heti aamun avauspätkällä.)

 

Rallin tuntemattomat sankarit on Rallit.fin uusi juttusarja, jossa keskitytään vain ja ainoastaan kartanlukijoihin. Lisää luvassa lähiviikkoina. 

Lue myös nämä

  • Uusimmat