Rallipomot haluavat viedä läpi WRC-kauden – ”Vielä on liian varhaista luovuttaa”

Richard Millener
Richard Millener. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjasta on muodostumassa todellinen tynkäkausi, kun vain kolme kisaa saatiin ajettua ennen koronataukoa.

Sen jälkeen neljä rallia on peruttu kokonaan ja kahta lykätty. Kauden on tähän tietoon määrä jatkua syyskuun lopussa Turkissa, joskin kisakaupunki Marmaris on yhä koronakaranteenissa. Turkin jälkeen kalenterissa on enää Saksan, Ison-Britannian ja Japanin rallit. Huhujen mukaan tälle viikolle alun perin kaavailtu Sardinian ralli voitaisiin ajaa vielä syksyllä. Argentiinaan tuskin WRC-karavaania enää rahdataan nykytilanteessa.

Kyse on nyt siitä, kannattaako koko WRC-palettia laittaa enää liikkeelle. WRC:n promootioyhtiö ja FIA ovat puhuneet mediassa, että seitsemän kisaa riittäisi takaamaan MM-arvon. Vielä pitäisi siis raapia neljä rallia aikaiseksi.

– Tämän hetken tiedon valossa me toivomme, että voisimme ajaa vielä neljä tai viisi kisaa loppuvuoden aikana. Toki koronaviruksen takia on tiettyjä epävarmuustekijöitä ilmassa, FIA:n rallipomo Yves Matton sanoo Motorsport.comin sivuilla.

– Me kuitenkin tutkimme koko ajan tilannetta tarkasti ja otamme huomioon WHO:n sekä paikallisten hallitusten määräykset.

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]

Myös M-Sportin tallipomo Richard Millener haluaa saada rallikaravaanin vielä tänä vuonna liikkeelle.

– On vielä liian varhaista luovuttaa kauden 2020 osalta. Meidän on tehtävä yhteistyötä ja varmistettava, että olemme kaikki valmiita tukemaan kisajärjestäjiä. Seitsemän rallia oli alun perin meidän tavoitteemme, jotta MM-arvo säilyisi. Tuskin kukaan haluaan vähemmän kisoja, Millener toteaa.

– Nyt edessä on kuitenkin paljon esteitä ja meidän on todella harkittava omia näkökulmiamme. Jos saisimme kuusi kisaa tälle vuodelle, niin ainakin henkilökohtaisesti se olisi mielestäni hyvä määrä.

Lue myös nämä