Sami-Matti Trogenilta vahvaa tekemistä uran toisessa rallissa

Sami-Matti Trogen
Mikko Lagerström ja Sami-Matti Trogen. Kuva: Mikko Toivonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sami-Matti Trogen ajoi uransa toisessa rallissa kartanlukijansa Mikko Lagerströmin kanssa kakkoseksi.

Kouvolassa ajetun nuorten SM-osakilpailun loppu oli dramaattinen, sillä Renault alkoi oikuttelemaan viimeisellä erikoiskokeella ja kaksikko joutui jännittämään maaliin pääsyä viime metreille saakka.

Kilpailu ajettiin yleisen SM-osakilpailun yhteydessä, joten nuoret lähtivät reitille kilpailun puolessa välissä. Keväisen lämpimässä kelissä oli odotettavissa kulunutta tietä, uria ja sohjoa, joten Trogen ja Lagerström suunnittelivat lähtevänsä maltilla matkaan ja nostavansa vauhtia kilpailun edetessä.

Avauserikoiskoe oli pituudeltaan 26 kilometriä, joten nuorten ajotaidot pääsivät välittömästi testiin. Trogen otti pätkän varovasti ilman riskejä, sijoitus oli avauksen jälkeen seitsemäs.

– Ihan ilman riskejä ajettiin alku. Oli sohjoa ja reitti vähän kulunut, piti olla tarkkana että pysyi urassa. Kaikki eivät olleet pysyneet, himmattiin pari kertaa ihan kävelyvauhtiin kun edessä oli autoja hangessa, Trogen kertoi.

Seuraavilla erikoiskokeilla kaksikko nosti vauhtiaan ja sijoitus parani viidenneksi. Tauon jälkeen ajettiin kaksi erikoiskoetta, Trogen ajoitti iskunsa näille pätkille. Sijoitus nousi kolmanneksi ennen viimeistä, 28 kilometriä pitkää erikoiskoetta.

– Tauolla suunniteltiin että otetaan vähän enemmän riskiä ja kokeillaan tulla kunnolla. Sovittiin myös Mikon kanssa ettei katsella tuloksia, annetaan vain palaa.

Viimeisellä erikoiskokeella Trogen ajoi luokan toiseksi parhaan ajan, ja nousi vielä yhden pykälän. Uran toinen ralli sujui nousujohteisesti ja toi kakkossijan, eroa voittajaan jäi 2,1 sekuntia. Päivän dramaattisimmat hetket koettiin tässä vaiheessa, jännitys maaliin pääsystä alkoi jo erikoiskokeella.

– Koko eekoon paloi latausvalo ja koneesta puuttui puhtia, yritetään nilkuttaa maaliin. Hyökkäys onnistui, kartturi Lagerström raportoi viimeisen erikoiskokeen jälkeen.

– Varmaan viisi kilometriä oltiin ajettu, kun tunsin että auto puutuu. Ei jaksanut enää mennä kunnolla, ajettiin kakkosella ja kolmosella loppupätkä. Vähän kuumotti, mutta onneksi se valo sammui, kun auto vähän jäähtyi ja päästiin lopulta maaliin. Siellä varmistui, että laturi oli hajonnut. Oli hieno päivä, kiitoksia taas koko tiimille, Trogen päättää.

Lue myös nämä