Sami Pajarilla mahdollisuus tehdä suomalaista rallihistoriaa – pyrkii samaan joukkoon Loebin ja Ogierin kanssa

Sami Pajari
Sami Pajari. Kuva: Rallypixels
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallilupaus Sami Pajari suunnittelee tekevänsä suomalaista rallihistoriaa joulukuun alun Monzan MM-rallissa. 

Pajari starttaa kauden päätöskisaan JWRC-luokan kolmannelta sijalta. Toisena oleva ruotsalainen Tom Kristensson on neljä pistettä ja luokkaa johtava latvialainen Martins Sesks 14 pistettä edellä.

Vaikka Suomelle on tullut takavuosina menestystä MM-tittelien muodossa, ei JWRC-luokassa ole koskaan nähty sinivalkoista mestaria. Sen sijaan JWRC-tittelin ovat aikanaan saalistaneen muun muassa Sebastien Loeb, Elfyn Evans, Dani Sordo ja Sebastien Ogier.

Pajari on ajanut hienon debyyttikauden MM-tasolla, sillä pian 19 vuotta täyttävällä suomalaisella on rutkasti vähemmän kokemusta kuin kahdella muulla luokan kärkinimellä. Suosikin viitat ovat edelleen Kristenssonin ja Sesksin harteilla, mutta nuori Pajari on yllätysvalmis. Monzassa on jaossa 1,5-kertaiset pisteet. Lisäksi JWRC-luokassa yhden pisteen saa jokaisesta pätkävoitosta.

– Tilanne on aika mielenkiintoinen. Monza on taas uusi haaste minulle ja ensimmäinen kunnon asvalttiralli. Varmasti luvassa on vaikea kisa. Ralli on kuitenkin uusi kaikille, joten se haaste on sama jokaiselle, Pajari miettii WRC.comin verkkosivuilla.

– Pääsin onneksi ajamaan yhdellä radalla Suomessa pari viikkoa sitten. Suurin osa radoista on kuitenkin tällä hetkellä jo suljettuna, koska talvi on tulossa. Sen takia treenaaminen Monzaa varten on ollut vähän hankalaa, Pajari jatkaa.

Tuskin kukaan osasi odottaa Pajarilta JWRC-mestaruutta tänä vuonna, ei edes nuorukainen itse. Nyt kun mahdollisuudet ovat olemassa, voi Monzassa olla hankalaa ajaa riskittömästi.

– Sijoitus kolmen parhaan joukossa olisi hieno juttu ensimmäisellä kaudella. Nyt kuitenkin myös mestaruus on mahdollinen, jos kaikki sujuu optimaalisesti. Siihen pitää nyt vain uskoa, ja ehkä voin siihen yltää.

JWRC-luokan voittaja saa ensi kaudeksi M-Sportin Ford Fiesta R5:n, jolla kiertää MM-sarjaa. Palkintona on lisäksi rengaspaketti Pirelliltä.

– On upeaa, että tällaisia palkintoja tarjotaan nuorille kuskeille. Silloin tästä hommasta tulee vielä paljon totisempaa ja siksi mukana on paljon hyviä kuskeja. Olen ajanut jotain 40-50 kilometriä aiemmin R5-autolla testeissä. Olen aina sanonut, että ne olivat elämäni parhaat 50 kilometriä. Toivottavasti pääsen pian ajamaan sellaisella autolla lisää, Pajari toteaa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat