SM-rallin yhteyteen kaavailtu kansainvälinen kisa peruttu

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa vauhdissa Pohjanmaa-rallissa vuonna 2020. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjaan kuuluvan Pohjanmaa-rallin yhteyteen kaavailtu Scandinavian Rally Trophy -osakilpailu on peruttu.

Pohjoismaihin suunniteltiin täksi vuodeksi erillinen Kansainvälisen autoliiton FIA:n alainen European Rally Trophy -rallisarja, jonka kalenteriin oli valittu kolme osakilpailua.

Suunnitelmissa oli, että Scandinavian Rally Trophy olisi käynnistynyt toukokuussa Etelä-Ruotsin rallilla, joka on kuitenkin siirretty elokuulle. Pohjanmaa-ralli Seinäjoen ympäristössä olisi ollut sarjan toinen osakilpailu kesäkuussa. Kolmas ja viimeinen kisa oli merkitty elokuulle Tanskaan.

Pohjanmaan SM-rallin järjestäjät tiedottivat nettisivuillaan, että Seinäjoella ei ajeta Scandinavian Rally Trophyn pisteistä.

– Koronatilanne hankaloittaa matkustamista sen verran, että ERT:n järjestäminen siirtyy vuodella eteenpäin.

– Pohjanmaa Ralli 2021 ajetaan siis tavallisena SM-osakilpailuna. Mikäli koronatilanne ja matkustusrajoitukset sen sallivat, niin toivotamme edelleen myös kansainväliset kuljettajat mukaan, Pohjanmaa-rallin kotisivuilla kerrotaan.

FIA:n European Rally Trophy -konsepti esiteltiin ensi kerran jo vuonna 2014, mutta sen jälkeen formaattia on muutettu. Tarkoituksena on ajaa pienempiä alueellisia sarjoja, joiden parhaat kohtaavat finaalikisassa aina kauden lopussa.

Alueellisia sarjoja on aiempina vuosina ajettu muun muassa Baltiassa, Balkanilla ja Keski-Euroopassa. Täksi kaudeksi Pohjoismaihin suunniteltiin oma sarja Ruotsin moottoriurheiluliiton aloitteesta.

Pohjanmaa-ralli järjestetään 18.-19. kesäkuuta.

Lue myös nämä