Suomalaiskuskien WRC-tiimi antaa tasoitusta MM-rallissa, mutta odotukset ovat nyt korkeammalla – ”Pitää käyttää päätä”

Teemu Suninen
Teemu Suninen Turkin rallissa vuonna 2019. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

M-Sport Fordin Esapekka Lapilta ja Teemu Suniselta on lupa odottaa parempaa esitystä tulevana viikonloppuna ajettavasta Turkin MM-rallista kuin reilu viikko sitten Virossa järjestetystä osakilpailusta.

Lappi ja Suninen eivät pystyneet haastamaan Hyundain ja Toyotan kuljettajia nopeavauhtisessa Viron MM-rallissa. Suomalaiset jäivät kärjen vauhdista miltei kolme minuuttia ja ottivat kisasta sijat kuusi ja seitsemän.

Turkissa haasteena on täysin toisenlainen kilpailu. Ralli ajetaan karuilla sorateillä, joilla keskinopeudet jäävät alhaisiksi. Rallin pitäisi sopia huomattavasti paremmin M-Sportin Ford Fiesta WRC -autolle.

Lappi ajoi viime vuonna Turkissa toiseksi Citroenin WRC-autolla. Hän johti tuolloin pitkään kisaa, mutta voiton vei lopulta suomalaisen tiimitoveri Sebastien Ogier.

– Olisi hienoa saada toisinto viime vuodesta ottamalla vahva tulos Turkissa. Aiemmin on nähty, että Fiestan vauhti on ollut siellä kohdallaan, joten nämä erikoiskokeet sopivat varmasti paremmin meille, Lappi ennakoi.

Lue myös: WRC-tallin pomo ei jaksa enää kuunnella suomalaistähtiensä ruikutusta

Turkissa järkevä ajo voidaan palkita hyvällä lopputuloksella.

– Tällaisessa rallissa pitää käyttää päätä ja tietää, milloin voi hyökätä ja milloin jalka on otettava pois kaasulta. Turkissa tasapainoillaan nopeuden ja kestävyyden välillä, ja jos onnistumme siinä, emme ole kaukana vahvasta tuloksesta, Lappi luottaa.

Katso alta Turkin MM-rallin ennakko. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,349577″ ap mute]

 

Turkin MM-ralli ajetaan nyt kolmatta kertaa Marmariksen ympäristössä. Suninen on esiintynyt kilpailussa edukseen, sillä hänellä on kisasta nelossijat kahdelta edelliseltä vuodelta.

– Opin paljon viime vuoden kilpailussa. Silloin löysimme oikean balanssin hyvän vauhdin ja varman ajon välille. Toivottavasti pystymme ajamaan jälleen kunnon sijoituksesta, Suninen kertoo.

M-Sport antaa muille tiimeille tasoitusta jälleen Turkissa, sillä Suninen ja Lappi eivät päässeet ollenkaan testaamaan Fiesta WRC:tä ennen kilpailua. Toyota ja Hyundai kävivät valmistautumissa rankkoihin olosuhteisiin testaamalla autojaan Kreikassa.

Turkin MM-ralli käynnistyy perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella.

Lue myös: Suomalaiskuskilta tyhjentävä kommentti WRC-tiimin tilanteesta: ”Valmistautumisena koronatestit”

Lue myös: Pystyykö Toyotan WRC-talli vastaamaan vastustajansa iskuun? ”Toivottavasti on meidän vuoromme tehdä sama temppu”

Lue myös: Hyundai löi lukkoon kuskikolmikkonsa Sardinian MM-ralliin

Lue myös nämä