Eerik Pietarinen sai turvattua entisestään johtoasemaansa Joensuun SM-rallin kolmannella erikoiskokeella. Pietarinen on ollut huikeassa lennossa
Eerik Pietarinen kellotti pohja-ajan myös Joensuun SM-rallin toisella erikoiskokeella. Pietarinen oli pitänyt selkeästi nopeinta vauhtia
Eerik Pietarinen näytti kilpakumppaneilleen kaapin paikan Joensuun SM-rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. Toni Gardemeisterin tiimin Skoda Fabia
Eerik Pietarinen, 24, lähtee makoisista asetelmista rallin SM-sarjan talvikauden päättävään osakilpailuun, Joensuun SM-Itäralliin. Tuusulalainen on
Rallin SM-sarjan kauden kolmas ja samalla talvikauden päättävä osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Joensuun ympäristössä. SM1-luokan
Vuoden 1981 rallin maailmanmestari Ari Vatanen nähdään jälleen rallin SM-sarjassa, kun hän toimii Joensuun SM-Itärallin
Rallin SM-sarjan talvikaudella sekä ilon hetkiä että epäonnen tunteita kohdannut Joonas Tokee lähtee jälleen hakemaan
Joensuussa ajettavan rallin SM-kauden kolmannen osakilpailun ilmoittautuminen päättyi tällä viikolla. SM-Itärallissa nähdään kaikkiaan 16 kappaletta