Rallin MM-sarjasta tuttu Suninen osallistuu toista kertaa urallaan ikoniseen Arctic Lapland -ralliin eli tuttavallisemmin Tunturiralliin. Nyt hän ei tosin ole ratin takana vaan lukee nuotteja Ville Kaukoselle, joka on paremmin tunnettu driftingin puolelta.
Suninen ei ole toiminut koskaan aiemmin kilpailussa kartanlukijana. Molemmille on siis luvassa läjäpäin uusia kokemuksia.
– Erittäin odottavaisin mielin lähden tähän projektiin. ”Tunturin taika” on puraissut jo vuonna 2014, kun ajoin siellä ensimmäisen SM-rallini. Ville kun kysyi kyytiin, niin ehdotelma kuulosti hyvältä. Kartturina olemisesta voi varmasti hyötyä vielä kuljettajana ja nähdä asioita aivan uudesta perspektiivistä, Suninen kertoo.
Suninen ajoi tänä vuonna viisi MM-rallia WRC2-luokassa Hyundain Rally2-autolla. Hänen ensi vuoden suunnitelmistaan ei ole vielä tarkempaa tietoa.
Mutta nyt selvillä on sentään se, että Suninen on mukana Arctic-rallissa tammi-helmikuun taitteessa.
– Tämänhetkinen kokemus kartanlukemisesta on kolme nuottia WRC-auton kyydissä erittäin teknisellä tiellä ja sitten olin jo myöhässä. Toivotaan, etten ainakaan jarruna ole Villelle, vaan että pystyisin vähän jopa ajattamaan ja päästä nauttimaan rallin kaikki kilometrit, Suninen naureskelee.
Napapiirillä ajettava Tunturiralli on Kaukoselle ensikosketus ralliautoiluun kuljettajan roolissa.
– Olin vuosi sitten Teneriffalla auringon lämmössä, kun samaan aikaan Suomessa ajettiin Tunturirallia. Siinä sitten kylmä virvoke kädessä hiipi ajatus mieleen, että olisi todella siistiä päästä kokemaan tuo seikkailu itse, Kaukonen kertaa.
– Budjettia tässä on nyt viime ajat kerätty kasaan, ja vaikka vielä on työtä tehtävänä sen eteen, niin kyllä me Teemun kanssa viivalla ollaan, kun Lordin aukiolta autot lähtevät kohti ensimmäistä erikoiskoetta, Kaukonen lupaa.
Kaukonen ja Suninen kilpailevat Rovaniemellä rallin SM-sarjan Suomi Cup -luokassa BMW E36 Sedan 325i:llä, joka vuokrataan Teemu Asunmaan tiimiltä. Kyseisessä luokassa ajetaan nuotista, joten rallitutkinnon lisäksi Kaukosen on suoritettava myös nuottitutkinto.