Toyota-tähti ei peitellyt totuutta: ”Ne sekoittivat vähän ajatuksiani”

Toyotan Takamoto Katsuta teki viikonloppuna vahvan paluun rallin MM-sarjaan.
Takamoto Katsuta. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Katsutan kausi on ollut vaikea ja hän joutui katselemaan sivusta Chilen MM-rallin. Tauko teki japanilaiselle hyvää ja hän palasi entistä vahvempana takaisin.

Katsuta ajoi hyvän rallin Keski-Euroopassa ja oli yleiskilpailussa lopulta hienosti neljäs. Katsutan hyvän viikonlopun kruunasi vielä sunnuntaipäivä, kun hän oli koko supersunnuntain nopein kuljettaja.

– Minusta tuntuu, että voin tehdä asiat vieläkin paremmin tulevaisuudessa. Joten katson edelleen sitä, mitä voisin tehdä paremmin. Mutta tämä tauko antoi minulle hyvän mahdollisuuden miettiä asioita. Olin ajatellut asioita jo aiemmin paljon, mutta nyt sain miettiä niitä vielä enemmän, Katsuta sanoi.

– Sain nyt nähdä ne ihmiset, jotka oikeasti tukevat minua ja keitä minun kannattaa kuunnella. Se oli mukava hetki, kun huomasin kaikki ihmiset, jotka tukevat minua. Arvostan heidän kaikkien tukeaan paljon, Katsuta jatkoi.

Katsuta tiedostaa, että vaikeita aikoja on edessä jatkossakin, mutta niistä voi aina selvitä.

– Elämä on kovaa ja kovia aikoja voi tulla vielä jatkossakin, mutta viimeiset pari kuukautta ovat olleet raskaimpia elämäni aikana, Katsuta sanoi.

Katsuta on jo uransa aikana osoittanut, että häneltä löytyy vauhtia. Tasaisuus on puuttunut, mutta nyt Keski-Euroopassa nähtiin sitäkin. Katsuta piti homman hallussa alusta loppuun saakka. Sunnuntaina hän puolestaan näytti sietävän hyvin paineita, kun hän ajoi supersunnuntain voittoon ja toi Toyotalle äärimmäisen tärkeitä valmistajien pisteitä. Katsutan keräämät pisteet olivat isossa roolissa siinä, että valmistajien MM-taisto pysyi edelleen hengissä.

– Oli todella mahtavaa päättää tämä viikonloppu tällä tavalla. Sunnuntaina yritin vain parhaani ja yritin ottaa tiimille niin paljon pisteitä, kun oli vain mahdollista. Tämä oli tismalleen sitä, mitä tiimi halusi. Odotin koko viikonlopun tilaisuutta puskea kunnolla ja sitten kun se tuli, niin nautin todella paljon Toyotalla ajamisesta, Katsuta hehkutti.

Katsuta on tehnyt tällä kaudella paljon virheitä. Nyt hän ajoi kuitenkin käytännössä virheettömän kisan ja teki juuri sitä työtä, mitä Toyota halusi. Se oli tietysti myös henkisesti hänelle hyvin tärkeää.

– Kaikista tärkeintä oli se, että pääsin rallin maaliin asti paluukisassani. Sanotaan näin, että se oli tärkeämpää kuin supersunnuntain ja Power Stagen voittaminen, koska tilanne oli niin vaikea minulle, Katsuta sanoi.

– Ympärilläni pyörineet puheet ja huhut sekoittivat vähän ajatuksiani ja se oli todella vaikeaa aikaa urallani. Joten oli todella hienoa tulla tällä tavalla takaisin massiivisten paineiden keskellä. Nyt voin vähän hengähtää. Minusta tuntuu, että tein viimeinkin tiimille sitä työtä, mitä he halusivat, Katsuta linjasi.

Lue myös nämä