Napapiirillä ajettavan kilpailun ilmoittautuminen päättyy 20. tammikuuta, mutta jo nyt ilmoittautuneiden listalta löytyy mielenkiintoisia nimiä. Ja lähtölistalle on myös ilmestynyt ensimmäinen Rally1-autokunta.
Kreikkalainen liikemies Jourdan Serderidis on nimittäin starttaamassa kilpailuun Ford Puma Rally1 -autollaan. Serderidisin ilmoittautumisen on hoitanut M-Sport Fordin WRC-talli.
Tämä enteilee sitä, että Serderidis kilpailee myös pari viikkoa myöhemmin ajettavassa Ruotsin MM-rallissa, jota varten Arctic-ralli toimii hyvänä lämmittelynä.
Belgiassa asusteleva Serderidis, 60, on kilpaillut viime vuosina valikoiduissa kisoissa – esimerkiksi viime kaudella hän ajoi Monte Carlossa, Kenian Safari-rallissa, Kreikan Akropolis-rallissa ja Keski-Euroopan asvalttikisassa.
Herrasmieskuljettaja Serderidis ei välttämättä jää kilpailun ainoaksi Rally1-kuskiksi. Esimerkiksi viime vuonna Toyotan Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans hakivat Rovaniemen ympäristössä vauhtia ennen Ruotsin rallia. Toyotan WRC-tallin päämaja sijaitsee Jyväskylässä, minkä ansiosta kilpailu on sille helposti hoidettavissa logistisesti.
Hyundain WRC-tallillekaan reissu Rovaniemelle ei olisi mahdoton, sillä onhan tiimillä muutenkin Suomessa oma testialueensa, jota se hyödyntäisi Ruotsin rallia varten. Vuosi sitten Esapekka Lappi yritti vakuuttaa Hyundai-johdon, että Tunturiralli olisi tiimille loistava testimahdollisuus, mutta asia ei edennyt sen pidemmälle.
Varmuudella kisassa on mukana myös Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala, joka starttaa arktiseen seikkailuun kartanlukija Janni Hussin kanssa omalla Toyota Celicallaan. Latvala on ollut viime vuosina tuttu näky Tunturissa. Tänä vuonna Latvala lähtee Celicallaan kilpailemaan historic-rallin EM-sarjaan.
Suomalaisista huippukuljettajista kisaan ovat tulossa muun muassa Mikko Heikkilä, Lauri Joona ja Roope Korhonen, joiden päätähtäin on asetettu rallin MM-sarjan WRC2-luokkaan. Kolmikko aloittaa MM-kautensa Ruotsista. Todennäköistä on, että Lappiin tulee myös muita WRC2-luokasta tuttuja kansainvälisiä kuskeja.
Heikkilä palkittiin viime vuonna poronsarvilla Rovaniemellä, kun hän ajoi SM-osakilpailun voittoon. Yleiskilpailun ylivoimainen ykkönen oli puolestaan Toyota-tähti Evans.
Arctic Lapland -ralli ajetaan tammi-helmikuun taitteessa kaksipäiväisenä kilpailuna.