Kauden päätösralli Toyotan kotikonnuilla Japanissa oli Hyundain kannalta kaksijakoinen. Toisaalta jo aiemmin oli varmistunut, että Hyundai juhlii historiassaan ensimmäistä kertaa kuljettajien mestaruutta. Japanissa varmistui, että tämä mestari on ensi kertaa urallaan Thierry Neuville.
Japanin ralli tarjosi kuitenkin Hyundain kannalta myös rutkasti draamaa, kun heti perjantaina Neuville ajautui teknisiin ongelmiin. Siitä alkoi huono kierre, jonka Toyota käytti hyväkseen ja nousi kolmen pisteen turvin valmistajien maailmanmestariksi ohi Hyundain.
Neuvillen tekninen vika sai tallipomo Cyril Abiteboulin hermostumaan, ja pinna paloi lopullisesti Andreas Mikkelsenin perjantaisen ulosajon jälkeen. Videolla näkyy, miten ranskalaispäällikkö takoo nyrkillä pöytää ja kiroilee voimakkaasti. Myös muu tiimin väki on hyvin pettynyt Mikkelsenin tiputtua kisasta.
Vielä sunnuntaiaamuna kuitenkin näytti siltä, että Hyundai selviää sekä Neuvillen teknisestä ongelmasta ja Mikkelsenin ulosajosta huolimatta merkkimestariksi. Sitten tapahtui pahin mahdollinen, kun Ott Tänak teloi autonsa ulosajossa heti sunnuntaiaamun avauspikataipaleella. Jälleen oli Abiteboulin aika hakata nyrkkiä pöytään ja kirota sekä ranskaksi että englanniksi.
Vaikka Abiteboul oli moneen kertaan korostanut, että kauden 2024 päätavoite oli kuskien mestaruus, kirpaisi merkkimestaruuden menettäminen viime metreillä isosti.
Katso alta Hyundain WRC-tallin koostama video kauden 2024 ratkaisuhetkistä Japanissa.