WRC-tähden osallistuminen SM-ralliin tuo ekstramotivaatiota – ”Hieno tilanne verrata vauhtia kansainväliseen tasoon”

Esa Ruotsalainen
Esa Ruotsalainen. Kuva; Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan kolmas osakilpailu ajetaan ensi viikonvaihteessa Joensuussa. Perinteikäs Itäralli on myös talvikauden viimeinen osakilpailu.

Kauden avauskilpailussa uudella autollaan neljänneksi ajanut Saarijärven UA:n Esa Ruotsalainen joutui toisessa kisassa keskeyttämään ulosajon vuoksi, jonka myötä sarjapisteissä sijoitus on seitsemäs ennen Itärallia.

– Testiä ja asiakastilaisuuksia on ajettu molempina viikonloppuina edellisen rallin jälkeen. Mikkelin epäonnistuminen pyyhittiin mielestä heti tuoreeltaan, kun tilanne käytiin läpi ja siitä otettiin oppia, Skoda Fabia R5:lla ajava Ruotsalainen sanoo.

Hyvän ennakkovalmistautumisen jälkeen Ruotsalainen lähtee toiseen ralliinsa uuden kartanlukijan Antti Linnakedon kanssa.

– Yhteistyö Antin kanssa toimii hienosti, joten kaikin puolin olemme valmiita tulevan kilpailun haasteisiin.

– Lisämaustetta ralliin tuo Hyundai-tallin ammattilaiskuski Craig Breenin osallistuminen. Meille se on hieno tilanne verrata SM-sarjan vauhtia kansainväliseen tasoon, Ruotsalainen päättää.

Karkauspäivänä 29. helmikuuta ajettavan Itärallin ohjelmassa on viisi pitkää ja vaativaa erikoiskoetta, joiden yhteispituus on hieman yli 100 kilometriä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat