WRC-tähti viittaa kintaalla korona-ajan muoti-ilmiölle – nauttii enemmän siivoamisesta

Dani Sordo
Dani Sordo. Kuva: Fabien Dufour/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallit ovat toistaiseksi siirtyneet virtuaaliseen maailmaan koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi.

Rallin MM-sarja, kuten kaikki muutkin rallisarjat, on ollut tauolla yli kuukauden. Edellinen osakilpailu ajettiin Meksikossa maaliskuun puolivälissä.

Useat rallitähdet ovat ryhtyneet ajamaan kilpaa videopelisimulaattoreilla. Hyundain Dani Sordokin on hankkinut itselleen simulaattorin, mutta hän ei ole ottanut osaa kisoihin.

– En ole oikeastaan aiemmin pelannut videopelejä, mutta mielestäni pelaaminen voi olla hyvä asia mielen ja nopeuden kannalta. Olen pelannut vain kavereideni kanssa, espanjalaiskuljettaja kertoo.

Sordo myöntää, ettei hän lämpene elektroniselle urheilulle, josta on nyt tullut muoti-ilmiö. Osa kuljettajista on jopa lanseerannut omia rallisarjojaan virtuaaliseen maailmaan.

– Harrastan mieluummin normaaleja urheilulajeja, Sordo sanoo suoraan.

Lauantaina 37 vuotta täyttävä Sordo onkin puuhastellut arkisimpien asioiden parissa korona-aikana.

– Olen pyrkinyt kuntoilemaan kerran päivässä ja teen kotitöitä ympäri taloa – pesen ikkunoita, leikkaan ruohoa, hoidan puutarhaa ja nikkaroin sisällä.

– Olen nauttinut siivoamisesta ja ruoanlaitosta. Lisäksi voin leikkiä koirieni kanssa, Sordo summaa.

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]

Lue myös nämä