WRC-tallipomo muistelee, kuinka Hannu Mikkola auttoi häntä Suomessa – ”Todellinen herrasmies”

Malcolm Wilson
Malcolm Wilson. Kuva: Aki Hietavala
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

M-Sport Ford -tallin pääpomo Malcolm Wilson vastaanotti järkyttyneenä tiedon entisen kilpakumppaninsa Hannu Mikkolan kuolemasta.

Rallimaailma kohtasi suru-uutisen kesken Rovaniemen MM-rallin. Vuonna 1983 rallin maailmanmestaruuden voittanut Mikkola menehtyi syövän uuvuttamana 78-vuotiaana.

– Tiesin, ettei hän ollut voinut hyvin, mutta uutinen tuli silti sokkina. Olen luonnollisesti surullinen. Hän oli koko rallimaailmassa arvostettu ihminen ja todellinen herrasmies, Wilson kertoi Rallit.fille Rovaniemellä.

Wilson ja Mikkola kilpailivat kummatkin Ford Escortilla 1970-loppupuolella. Mikkola saavutti Fordilla kaksi MM-hopeaa vuosina 1979 ja 1980 ennen siirtymistään Audin rattiin.

Mikkolan otteet tekivät todellisen vaikutuksen Wilsoniin.

– Hienoin muistoni Hannusta on se, kun sai vain katsoa hänen ajavan Escortilla. Mielestäni hän on paras kuljettaja, joka on ajanut Escort Mark II:lla. Hän oli todellinen mestari. Hänen ajonsa oli uskomatonta, Wilson kuvaili.

– Hän voitti maailmanmestaruuden Audilla, mutta minusta hänen perintönsä on se, kuinka hän dominoi kisoja Britanniassa Escortilla.

Mikkola kilpaili urallaan pitkään myös Britannian rallisarjassa, jonka mestaruuden hän voitti kaudella 1978. Vuonna 1980 Mikkola, Ari Vatanen ja Wilson kävivät taistelua Skotlannin rallin kärkisijoista. Britin takaa-ajo päättyi rajuun ulosajoon, joka oli päättää hänen kuskiuransa.

– Hannu tuli katsomaan minua sairaalaan ulosajon jälkeen. Se todistaa, minkälainen luonne Hannulla oli. Hän tuli luokseni, vaikka meillä oli ollut kovaa kamppailua pätkillä.

Mikkola tarjosi Wilsonille apua ennen vuoden 1986 Jyväskylän Suurajoja. Wilsonille kyseessä oli ensimmäinen visiitti Keski-Suomen nopeille sorateille.

– Olin hänen kotonaan ja hän antoi minulle omat nuottinsa usealle klassikkopätkälle. Siitä oli apua, koska en ollut koskaan aiemmin tehnyt nuotteja sellaisille teille, muisteli Wilson, joka sijoittui kilpailussa kymmenenneksi.

Kuuntele videolta Wilsonin kommentit Mikkolasta.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2354,367641″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat